Robottirekat ensimmäistä kertaa liikenteen seassa – katso videolta Juutinrauman sillan ylitys

Rekkakuski Simeon Ngatia kytki rekan tietokonejärjestelmän päälle ja nosti jalkansa polkimilta, kun matka alkoi. Kuskia tarvitaan vielä ohjaamaan rattia, mutta muutoin rekka hoitaa ajamisen itse.

Ulkomaat
Uutisvideot: Robottirekkojen letka ajoi Ruotsista Hollantiin
Uutisvideot: Robottirekkojen letka ajoi Ruotsista Hollantiin

Robottirekkojen letka on ajanut Göteborgista Rotterdamiin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun robottirekat ajoivat todellisessa tilanteessa liikenteen seassa, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR.

Rekkakuski Simeon Ngatia kytki rekan tietokonejärjestelmän päälle ja nosti jalkansa polkimilta, kun matka alkoi. Göteborgista rekat suuntasivat kohti Juutinrauman siltaa, jonka ylityksen DR kuvasi.

Letkan robottirekat olivat radioyhteydessä toisiinsa. Siten ne pystyivät määrittelemään vauhtinsa suhteessa toisiinsa. Ne pystyivät ajamaan hyvin lähellä toisiaan, mikä vähensi ilmanvastuksen vaikutusta ja polttoaineen kulutusta.

Robottirekat ajoivat Sjællannin, Fynin ja Jyllannin läpi Saksaan, Belgiaan ja Hollantiin. Tempaus on osa EU:n European Truck Platooning Challenge -haastetta, jonka tavoitteena on kehittää vihreämpiä liikennejärjestelmiä.