Ministeri Tiilikainen A-talkissa: Julkisten hankintojen kriteerit elintarvikkeissa tiukemmiksi

Maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) toivoo helpotusta maatilojen ahdinkoon julkisten hankintojen kriteereitä tiukentamalla. Suomessa sialla pitää lain mukaan olla saparo ja samoja standardeja voisi vaatia kaikissa julkisissa hankinnoissa, Tiilikainen sanoi Ylen A-talkissa torstai-iltana. Ministeriössä valmistellaan asiaan liittyvää lainsäädäntöä parhaillaan.

Kotimaa
Kimmo Tiilikainen.
Kimmo Tiilikainen.Yle

A-talkin keskustelussa nousi esille ruoan arvo kauppaketjujen alentaessa elintarvikkeiden hintoja eri markkinatermein.

Tiilikaisen mukaan ruoan arvoon on kiinnitettävä huomiota. Se hyödyttäisi hänen mukaansa kaikkia ruokaketjun osapuolia. Valtio on ottamassa ensimmäisen askeleen, ja konkreettisia toimia on tulossa ruoan arvostuksen nostamiseksi.

– Olemme maatalousministeriössä käynnistäneet valmistelun eettisen ja ympäristövastuullisen ruoan maineen nostamiseksi. Valmistelussa on hanke, jonka mukaan valtioneuvosto tekisi periaatepäätöksen, että valtionhallinnossa ja julkisissa ruokapalveluissa tarjottaisiin sitä standardia, jota suomalaisilta tuottajilta edellytetään.

– Tämä tarkoittaa sitä, että oli tuote suomalainen tai ulkomailta tullut, niin sillä olisi sellaiset laatukriteerit, joita meillä lainsäädäntö tuotannolta edellyttää. Esimerkiksi jos tarjotaan possun lihaa, niin possu on saanut elää saparonsa kanssa. Jos tarjotaan siipikarjan lihaa, niin sen täytyy olla sellaisista oloista, joka vastaa meidän ruokatuotantostandardia. Ei niin, että linnuilta leikellään nokat, Tiilikainen totesi.