Kotkan jättimäistä kauppahanketta vastustanut yrittäjä taipui – valitus vedetty pois

Kotkan keskustan tuntumaan on kaavailtu muun muassa muotialan liikkeitä, hotellia ja uusia asuntoja. Kantasatamassa toimiva ESS Warehouse on nyt vetänyt hanketta jarruttaneen kaavavalituksensa pois.

Kotimaa
Havainnekuva Kotkan Kantasataman kehittämissuunnitelmista
Kotkan Kantasatamaan kaavaillun ostoskeskuksen on määrä avata ovensa syksyllä 2019.AHR Architects

Kotkan Kantasataman suuri kauppahanke on ottanut askeleen eteenpäin. Kotkan Kantasataman Kehitys Oy kertoi perjantaina, että yhtiö on päässyt sopimukseen ESS Warehouse -yhtiön kanssa. Taidegalleriaa pyörittävä ESS oli valittanut kaupungin tekemästä suunnittelupäätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta nyt yhtiö on peruuttanut valituksensa.

– Kävimme rakentavan neuvottelun ja olemme ratkaisseet kaikki asiat välillämme, sanoo Kantasatama-hanketta vetävä johtaja Cameron Sawyer tiedotteessa.

Taidegalleriasta tulee näyttelytila, jossa Kantasatama-hanketta aiotaan esitellä vuokralaisille. Lisäksi rakennusaikana tiloja käytettäisiin myös hankkeen toimistona. ESS Warehouse vuokraa tilat Kantasataman Kehitys Oy:lle kahden vuoden mittaisella sopimuksella, mutta sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa.

Näillä näkymin alustavia rakennustöitä päästään tekemään kesällä ja varsinainen rakentaminen alkaa syksyllä. Cameron Sawyer kertoo, että outlet-kauppakeskuksen alasta noin 45 prosentista on jo vähintään alustavat sopimukset vuokralaisten kanssa.

- Voimme aloittaa rakennustyöt välittömästi. Meidän tarvitsee vain viimeistellä sopimukset vuokralaisten kanssa ja täyttää muut rahoittajien ennakkoehdot.

Sawyerin mukaan Kantasatamaan on saatu helposti vuokralaisia.

- Tällaisissa hankkeissa vuokralaisten saaminen voi kestää vuosiakin, mutta meillä on jo tarpeeksi vuokralaisia aloittaaksemme rakennustyöt.

Kantasatamaan on kaavailtu hotellin lisäksi outlet- ja viihdekeskusta, ravintoloita sekä uusia asuntoja. Lisäksi selvitettävänä on risteilyliikenteen aloittaminen Kotkan ja Pietarin välillä. Alkuperäisten arvioiden mukaan hanke tulee työllistämään noin tuhat henkilöä rakentamisen aikana ja noin 700 henkilöä toiminnan käynnistyttyä.