Lautakunta: Carunan korotuksia voidaan tietyissä tapauksissa kohtuullistaa

Kuluttajariitalautakunta on linjannut olosuhteet, joissa sähkönsiirtohintojen korotuksia voidaan poikkeuksellisesti kohtuullistaa. Asiasta on odottamassa viitisenkymmentä ratkaisupyyntöä, puheenjohtaja Pauli Ståhlberg kertoo.

Kotimaa
Caruna.
Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö.Petteri Paalasmaa / AOP

Sähkönsiirtohintojen korotuksia voidaan tietyissä tapauksissa kohtuullistaa, linjaa kuluttajariitalautakunta.

Kuluttajariitalautakunta käsitteli asiaa täysistunnossaan sen jälkeen kun sähköverkkoyhtiö Caruna oli ilmoittanut tammikuussa suurista sähkönsiirtohintojen korotuksista ja lautakunta saanut korotuksista kymmeniä ratkaisupyyntöjä.

Lautakunnan mukaan enintään viidentoista prosentin vuosittainen korotus ei ole kuluttajan kannalta yleensä kohtuuton. Se voi kuitenkin olla poikkeuksellisesti kohtuuton, sellaisissa tapauksissa, joissa korotuksen euromäärä on huomattava, kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg sanoo tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Mikäli korotuksen määrä on alle 150 euroa vuodessa, se ei ole pääsääntöisesti kohtuuton, vaikka viidentoista prosentin raja ylittyisikin, lautakunta katsoo.

Caruna ilmoitti helmikuussa, että se tekee sähkönsiirtohintaan aiottua pienemmän korotuksen kerralla. Verollisten sähkönsiirtokustannusten nousu jää keskimäärin alle viidentoista prosentin, ja korotukset jakautuvat usealle vuodelle, yhtiö tiedotti.

Kuluttajariitalautakunta arvioi asiaa kuluttaja-asiamiehen ja Carunan helmikuista neuvottelutulosta mukaillen. Täysistunnossa käsiteltiin kolme korotuksista tullutta ratkaisupyyntöä, Ståhlberg kertoo Ylelle. Niissä ei hänen mukaansa ilmennyt erityisiä sovitteluperusteita.

Ratkaisupyynnöt olivat tulleet omakotitaloasukkaalta, rivitaloasukkaalta ja kerrostaloasukkaalta, Ståhlberg toteaa. Kyse oli ennakkolinjauksista.

Kuluttajariitalautakunnalla on odottamassa viitisenkymmentä ratkaisupyyntöä asiasta, ja Ståhlberg sanoo pitävänsä selvänä, että joissakin tapauksissa nyt linjatut rajat ylittyvät. Pyyntöihin on odotettavissa ratkaisuja puolen vuoden viiveellä.