Lampedusa – näytelmä, joka jäi vaivaamaan tekijöitään

Eurooppaa ravisteleva pakolaiskriisi on siirtynyt näyttämölle. Helsinkiläinen Viirus-teatteri matkusti Välimerelle ja haastatteli turvapaikanhakijoita. Tarinoista syntyi perjantaina ensi-iltansa saanut näytelmä Lampedusa – Dreams of EUtopia.

kulttuuri
Neljä henkilöä.
Pekka Tynell / Yle

– Jos matkustat etelä-Eurooppaan, et voi olla törmäämättä heihin. Näimme heitä Cagliarissa, Milanossa, Como-järven ympäristössä. Ranskassa huiviin verhoutunut arabinainen kertoi, ettei kukaan halunnut puhua hänelle, vaikka hän osasi hyvin ranskaa.

Ohjaaja Tanya Weinstein muistelee matkaansa Välimeren alueelle. Tehtävänä oli haastatella Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia.

– 18-vuotias afrikkalaispoika tuli luokseni itkien. Hänen raskaana ollut vaimonsa oli ammuttu. Kun hän kuuli, että asun Suomessa, hän ehdotti, että menisimme naimisiin. Sisälläni myllersi. Tunsin sääliä, mutta samalla olin ymmälläni hänen suorasukaisuudestaan.

Helsinkiläisessä Viirus-teatterissa ensi-iltansa saanut Lampedusa - Dreams of EUtopia on näytelmä, joka syntyi ohjaaja Tanya Weinsteinin ja muiden Viirus-teatterilaisten kuulemista ja ylöskirjaamista tarinoista.

– Näytelmän teksti on suoraan haastateltavien suusta. Valikoimme ja lyhensimme tietysti kertomuksia, mutta emme puuttuneet sanavalintoihin tai mielipiteisiin, sanoo ohjaaja Tanya Weinstein.

Tanya Weinstein
Tanya WeinsteinPekka Tynell / Yle

Onko oikein tehdä hädästä taidetta?

Ajankohtaisempaa aihetta näytelmälle kuin Eurooppaa ravisteleva pakolaiskriisi on vaikea keksiä.

– Näytelmä osuu ajan hermoon, sillä nyt on aika päättää, avaanko kotini oven vai en. Emme anna ohjeita tai syyllistä ketään. Tiedän, että päätös pelottaa, mutta nyt on sen aika, sanoo ohjaaja Weinstein.

Kulttuurikenttä on pikkuhiljaa herännyt käsittelemään nykyajan kansainvaellusta. Tuoreessa muistissa on kuvataiteilija Pekka Jylhän teos hukkuneesta pakolaispojasta. Teokset ovat myös herättäneet eettistä pohdintaa: onko oikein, että toisen hädästä tehdään taidetta?

– Sen ei pitäisi olla ongelma. Suru on taiteilijalle innoituksen lähde. Jos jalkani leikattaisiin, tekisin tapahtumasta taidetta, vakuuttaa Weinstein.

Lampedusa-näytelmän valmistaminen oli poikkeuksellinen kokemus myös näyttelijöille. Uutisista tutut tapahtumat tulivat iholle ja jäivät vaivaamaan. Ahdistusta puretaan lavalla punk-musiikin avulla.

– Meidän oli puettava tunteet johonkin ja siksi meistä tuli bändi, Lampedusa Band. Monet lauluista on punk-rockia, koska niin asiat saa sanottua suoraan, saa purettua turhautumista, jota on meissä näyttelijöissä on hirveästi, selittää näyttelijä Viktor Idman.

Yhtye punaisessa valossa.
Lampedusa Band.Pekka Tynell / Yle

"Venäjään verrattuna pärjäätte hyvin"

Pakolaiskriisistä on kirjoitettu palstakilometreittäin uutisjuttuja, analyysejä ja tarinoita ihmiskohtaloista. Mitä uutta teatteri voi vielä tuoda aiheiseen?

– Muutamme näkökulmaa. Tuomme lavalle oikeita ihmisiä. Lukujen sijaan keskitymme tapahtumien inhimilliseen puoleen, selittää ohjaaja Tanya Weinstein.

Yliannostuksen vaaraakaan ei ole, uskoo näyttelijä Eeva Soinio.

– Maailmaa pitää avata. Näyttää, mitä ympärillämme tapahtuu ja pohtia, mitä voisimme tehdä. Emme voi enää täällä Pohjolassa kulkea laput silmillä.

Ohjaaja Tanya Weinstein on itsekin maahanmuuttaja. Pietarilaissyntyisenä hän katselee ulkopuolelta suomalaisten kipuilua uuden edessä. Ehkä hieman yllättäen hän antaa melko puhtaat paperit maamme hallitukselle pakolaiskriisin hoidosta.

– Suomen hallitus yrittää parhaansa. Aina on toki parantamisen varaa, mutta jos vertaa tilannetta kotimaahani, hallituksenne on oikein mukava.