Abdeslamin veli Pariisin terrori-iskuista: "Jätti räjäyttämättä itsensä vapaaehtoisesti"

Veljensä Mohamedin mukaan Salah Abdeslam oli tyytyväinen, ettei räjäyttänyt itseään. "Jos olisin halunnut, uhreja olisi ollut enemmän", oli Salah kertonut.

Ulkomaat
Mohamed Abdeslam puhuu mikrofoniin.
Terrori-iskusta epäillyn miehen veli Mohamed Abdeslam.Olivier Hoslet / EPA

Pariisin tuhoisten terrori-iskujen päätekijäksi epäilty Salah Abdeslam jätti itsemurhaiskun tekemättä tarkoituksella. Abdeslamin veli Mohamed Abdeslam sanoo belgialaisen BFMTV:n mukaan (siirryt toiseen palveluun), että hänen veljensä "jätti itsensä räjäyttämättä vapaaehtoisesti".

– Jos olisin halunnut, uhreja olisi ollut enemmän. Onneksi en edennyt loppuun asti, oli Salah Abdeslam veljensä mukaan sanonut.

Salah Abdeslam on jo kuulusteluissa kertonut aikoneensa alun perin itse osallistua Stade de France -stadionille tehtyyn itsemurhahyökkäykseen, mutta muuttaneensa mieltään.

Mohamed Abdeslam, joka tapasi veljensä belgialaisessa vankilassa perjantaina toista kertaa tämän pidätyksen jälkeen, kertoi BFMTV:lle myös että Salah tiesi Brysselin iskuista "sellissään olevan television ansiosta".

Salah Abdeslam, joka ehti pakoilla poliisia neljä kuukautta ennen kuin hänet pidätettiin muutama viikko sitten, luovutetaan Belgian yleisen syyttäjän mukaan Belgiasta Ranskaan.

Mohamed Abdeslam on puolustanut Salahia ja Pariisin iskuissa itsensä räjäyttänyttä toista veljeään aiemminkin. Pian Pariisin terrori-iskujen jälkeen Mohamed kertoi medialle uskovansa, ettei Salah ole radikalisoitunut, vaan hänet on manipuloitu osallistumaan iskuihin.