Tohtorin hattu ei tule ilman uhrauksia

Viime vuonna Suomen yliopistoista ja korkeakouluista valmistui yli 1 800 uutta tohtoria. Nyt opetusministeriö aikoo suitsia määrää pienemmäksi. Kysyimme muutamalta tänä keväänä eri puolilla Suomea väitelleiltä uusilta tohtoreilta heidän käsityksiään tohtoritehtailusta ja väitöstutkimuksen mielekkyydestä. Ulkomaille muutto on nuorille tohtoreille usein varteenotettava vaihtoehto.

Kotimaa
Tohtoripromootiokulkue Tampereella
Antti Eintola / Yle

Lyhimmillään väitöskirja valmistui kahdessa ja puolessa vuodessa, mutta yleensä aikaa kului enemmän. Neljä vuotta vaikuttaa keskivertoajalta. Jos tutkimusta tehtiin päivätyön ohella, niin tohtorin tutkinnon saavuttamiseksi meni helposti kahdeksankin vuotta. Näin vastasivat kymmenkunta tänä keväänä väitellyttä uutta tohtoria. Osa ei halunnut nimeään julkisuuteen, joten heidän kommenttejaan on käytetty taustamateriaalina.

Elintaso ei tutkijalla pääse kohoamaan kovin korkealle, jos elämä on apurahojen varassa. Niukkuutta ei kuitenkaan kukaan erityisemmin valittanut, moni kertoi olevansa kohtuullinen kuluttaja. Tosin palkattomia virkavapaita pitäneet myöntävät, etteivät koskaan saa menetettyjen tulojen määrää takaisin tohtorinakaan.

Väitöskirjan tekoon ajaa suuntautuminen tutkijaksi tai sitten aihe on niin mielenkiintoinen, että se vie mukanaan. Eteneminen akateemisella uralla taas vaatii ehdottomasti tohtorin tutkintoa, mutta matka kohti loppututkintoa on raskas ja vaatii henkilökohtaisia uhrauksia.

”Prosessi oli ajoittain turhauttava ja raskas, mutta ei siksi että se olisi ollut kovinkaan vaikea."

Väitöskirjan tekijät kohtaavat tiedemaailmaissa erilaisia vastoinkäymisiä. Muutosvastaisuus voi johtaa siihen, että muiden varpaille astuvia tutkimustuloksia on ajoittain hyvin vaikea saada julkaistua. Eri lehtiin tarjottavien julkaisujen kirjoittamiseen liittyy valtava määrä pikkutarkkoja ja osittain vanhanaikaisilta tuntuvia muoto-ohjeita. Niiden noudattaminen vie energiaa, etenkin jos väitöskirjan tekee nopealla aikataululla.

Työ kuitenkin motivoi väitöstutkijoita ja usein henkisesti vaikein osuus ei olekaan itse työ vaan huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Vaikeista ajoista huolimatta moni tekisi väitöskirjan uudelleen, jos saisi valita.

Prosessi opetti kärsivällisyyteen ja oli ajoittain raskaskin. Suurin syy tähän oli rahoituksen puute, jolloin mahdollisuus pitkiin tutkimusvapaisiin puuttui. Tämä vaati paljon oman vapaa-ajan käyttöä. - Satu Pokkinen, lääketiede

Varmasti DI teollisuudessa olisi ansainnut enemmän, mutta opiskelija-asunto auttoi. - Simppa Äkäslompolo, tekniikka

Väitöskirjatyö on rankkaa myös, jos on pieniä lapsia, vasta perustettu avioliitto sekä myös työelämään orientoitumisvaiheessa, jolloin päätyöhön ja siinä oppimiseen on samanaikaisesti panostettava paljon. Onneksi näistä mikään ei osunut omalle kohdalleni. - Kari-Pekka Syrjä, oikeustiede

Mitä hyötyä tutkinnosta?

Akateemisella uralle eteneminen siis vaatii väitöskirjan tekemisen, mutta muuten itse tutkimuksesta saatava hyöty on vaikeasti arvioitavissa. Tutkijan oma käsitys alasta syvenee ja mahdollisesti tutkimuksessa tehdyt havainnot ja päätelmät auttavat alan kehittymistä.

Väitöskirjan tekoon on toisinaan ryhdytty myös alan huonon työtilanteen takia, mutta tohtorien koulutusta pitäisi monen mielestä myös hillitä, koska näille on eniten töitä vain yliopistoissa. Väittelijöiden kommenteista paistaa kuitenkin läpi usko koulutuksen voimaan.

”Kaikki kouluttautuminen on hyödyllistä.”

Akateeminen työttömyys kolkuttelee tohtorienkin ovella eikä teollisuuskaan ole helpottanut pitkälle opiskelleiden asiantuntijoiden työllistymistä.

Tekniikan alalla väitelleet vastaavat usein, ettei teollisuus ei ole löytänyt tohtoreita. Vaihtoehdoiksi jää ura yliopistolla tai muutto ulkomaille tai päätyä kortistoon.

Yliopistot eivät kuitenkaan voi työllistää loputtomasti tohtoreita ja aivovuoto ulkomaille ei palvele Suomen kansantaloutta, vaikka tutkimusjakso ulkomailla kuuluu nykyään melko olennaisesti tutkijan uralle suuntaaville. Tohtorien koulutukseen on joka tapauksessa laitettu runsaasti valtion rahaa.

Tieteen arvostus laskussa

Kovin mairittelevaa kuvaa ei saa siitä, miten Suomessa nykyään arvostetaan koulutusta. Väittelijät ovat muiden tavoin havainneet kaiken maailman dosenttien aliarvioinnin.

Tieteen tekemisen mahdollisuuksien katsotaan kaventuneen, vaikka koulutusta edelleen arvostetaan.

Filosofian tohtori Anne Kultti sai tohtorin arvoon kuuluvat tunnukset.
Tampereen yliopiston tohtoriproomotio.YLE / Riikka Nurmi

Valtiovallan taholta tullut tieteen aliarviointi ei ole jäänyt tuoreilta tohtoreilta huomaamatta. Kommenteista paistaa läpi ajatus, että olisi syytä kertoa, jos Suomi halutaan työntää tiedemaailmassa takariviin. Tämä saa jotkut miettimään vakavasti alan vaihtoa pitkästä koulutuksesta huolimatta.

Valitettavasti ilmapiiri on huono. Kun tiedetään, että hyvä ilmapiiri johtaa parhaimillaan huipputuloksiin, tilannetta ei voi pitää hyvänä. Yhdyn kyllä esitettyihin huolestuneisiin kannanottoihin (mm. Hanski 5.3. HS). Arvostus voisi toki olla parempi. - Kari-Pekka Syrjä, oikeustiede

Pätkätyöt yliopistoilla ovat monen arkea jo väitöstyövaiheessa. Tällöin paljon aikaa kuluu tutkimusten sijasta rahoitushakemusten tekemiseen. Epävarma tulevaisuus on henkisesti raskasta ja samalla tutkimuksen kannalta tehotonta.

Tutkimusrahoituksen ongelmat

Väitöstutkijan talous saattaa olla tiukoilla, ellei ole päivätyötä. Tutkimusrahoitusta leikataan nyt kaikilta yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta. Yksityisten säätiöiden merkitys rahoittajina kasvaa entisestään ja lääketieteen puolella lääketeollisuus tukee enemmän vain sitä suoraan hyödyttävää tutkimusta.

Valtion halutaan kuitenkin jatkossakin olevan tutkimuksen päärahoittaja. Ongelmana Suomessa ovat kuitenkin lyhytkestoiset apurahat ja yhä pienemmät jaettavana olevat summat.

Apurahahakemusten tekemiseen menee ainakin ihan järjettömästi  aikaa.

Kari-Pekka Syrjä, oikeustiede

Apurahahakemusten tekemiseen menee ainakin ihan järjettömästi  aikaa. - Kari-Pekka Syrjä, oikeustiede

Rahoitus ongelmiin ei ole olemassa mitään helppoa ratkaisua, sillä ydin lienee siinä, että rahoitusta on liian vähän tutkijoiden määrään nähden.

Eri aloilla rahoitushakemusten ja saadun rahan suhde vaihtelee, mutta vastaajat arvioivat, että vain noin 10 - 20% rahoitushauista voidaan resurssien puolesta hyväksyä.

Tutkijat painottavat, että tärkein asia olisi tehdä julkinen arvovalinta sen suhteen, halutaanko Suomessa tehtävän tieteellistä tutkimusta lainkaan vai keskitetäänkö rahat tuotekehitykseen tai yhteiskunnalliseen tutkimukseen.

Tällä hetkellä professorien ja tohtorien ajasta leijonanosa menee rahoituksen hakuun. Tohtoriopiskelijat valittavat, että jäävät tuolloin ilman ohjausta.

Nykyisessä rahoitusmallissa yliopisto saa rahaa valmistuneista maistereista ja tohtoreista. Tämä pakottaa vastaväitelleiden mukaan massatuottamaan valmistuneita laadusta tinkien.

Yksityiset säätiöt jakavat rahoitusta hyviksi katsomilleen tutkimushankkeille. Tätä rahaa haluttaisiin suunnata jatkossa niille, joilla ei ole tutkijakoulupaikkaa tai muuta pysyvämpää työtä väitöstutkimusta tehdessään. Säätiöiden ja muu ulkoinen tuki on noussut merkittävämmäksi valtion leikattua tieteen rahoitusta.