1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Yrityshautomoissa kypsyvät nyt terveysalan ideat

Terveysalan yritysten skaala on laaja. Ideat voivat liittyä välineisiin tai esimerkiksi siihen, kuinka valtava informaatiotulva saadaan käytettävään muotoon.

Kotimaan uutiset
Yrityskiihdyttämöiden verkkosivuja
Kuvakaappaus / Yle

Terveysala on pinnalla yrityskiihdyttämöissä. Esimerkiksi Boost Turun portilla kolkuttavat monet terveystekniikasta kiinnostuneet toimijat.

– Tiedämme taas paljon enemmän ihmisten terveydestä ja pystymme mittaamaan sitä. Informaatiota on hirveä määrä, mutta se ei ole käytettävässä muodossa. Siihen ollaan hyvin paljon laittamassa pateja kiinni, Boost Turun puheenjohtaja Konsta Weber sanoo.

Myös Aalto Start-Up Centerissä on jo jonkin aikaa huomattu, että terveys kiinnostaa. Yritysten skaala on todella laaja.

– Ideat voivat liittyä välineisiin tai esimerkiksi johtamistaitojen kehittämiseen, kertoo projektijohtaja Marika Paakkala Aalto Start-Up Centeristä.

Myös rahoitusala kiinnostaa

Yrityskiihdyttämö Boost Turun puheenjohtaja Konsta Weber on sitä mieltä, että uusilla älypuhelinsovelluksilla tai sosiaalisen median ideoilla on enää vaikea saada kannattavaa yritystoimintaa aikaiseksi.

– Moni yritys on lähtenyt siitä, että ensin kehitetään tuote, hankitaan käyttäjät ja sitten aletaan miettiä, miten tästä saadaan rahaa irti. Vaikka sovelluksella olisi suurikin käyttäjäkunta, ei sieltä välttämättä tule yhtään rahaa takaisin, Weber sanoo.

Nyt yrityshautomoissa muhii yritysideoita, joissa raha liikkuu uudella tavalla taskusta toiseen. Joukkorahoitus on tästä yksi esimerkki.

– Ihmiset lainoittavat toisiaan, pankki poistetaan siitä välistä. Tätä varten on tullut paljon teknologioita ja yrityksiä, Weber kertoo.

Vaikka uusia yrityksiä syntyy, ei se välttämättä helpota työttömyyttä.

– Algoritmit pyörivät itsellään eikä ihmisiä tarvita tekemään. Liikevaihto kasvaa, mutta työpaikat vähenevät. BKT:n kasvu on tavallaan irtaantunut ihmisten työllistämisestä, Weber sanoo

Lue seuraavaksi