Koe uusi yle.fi

Kampusbaari Proffan Kellari lopettaa – "Se on ollut tärkeä opiskelijoiden kohtaamispaikka"

Perinteinen turkulainen opiskelijaravintola sulkee ovensa vapun jälkeen. Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan mukaan kampusbaarilla on ollut suuri merkitys yliopistolle.

professorit
Proffan kellari -opiskelijaravintola Turussa
Eino Kossila / Yle

Turun ylioppilastalossa sijaitseva kampusbaari Proffan Kellari lopettaa toimintansa. Viimeinen aukiolopäivä on näillä näkymin vapunaattona. Ravintola on ollut toiminnassa vuodesta 1982 alkaen.

– Sitten tämä tarina on loppu. Ainakin minun osaltani, kertoo Proffan Kellarin ravintoloitsija Teppo Toivanen. Hän aloitti Proffan ravintoloitsijana vuonna 1993.

Vapun jälkeen ylioppilastalossa alkaa remontti, joka sulkee ravintolan kesäksi. Remontin valmistuttua Proffan Kellarin käyttöönottotarkastus olisi ollut 31.8. ja ravintola olisi voinut jatkaa toimintaansa vasta sen jälkeen. Toivasen mukaan ravintolan vuokra olisi noussut liikaa remontin myötä.

Iltapäiviä ja iltoja on tullut istuttua Proffassa kahvikupin ääressä.

Riina Lumme

Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY on keskustellut ylioppilaskyläsäätiön kanssa ylioppilastalon remontista.

– Olimme luottaneet siihen, että vuokrasopimus saataisiin syntymään ja Proffa voisi jatkaa. Asia ei tietysti ollut meidän käsissämme, sanoo TYY:n puheenjohtaja Riina Lumme.

Lumpeen mukaan kampusbaarilla on ollut suuri merkitys yliopistolle. Ainejärjestöt pitävät siellä kokouksia ja juhlia. Proffan kokoussali onkin jatkuvasti varattu.

– Tottakai se kirpaisee. Se on ollut tärkeä opiskelijoiden kohtaamispaikka, Lumme jatkaa.

Myös Lumme kertoo viettäneensä Proffassa kerran jos toisenkin.

– Parhaimmillaan viikottain tai useamman kerran viikossa. Oma edustajistoryhmäni pitää kokouksia siellä. Iltapäiviä ja iltoja on tullut istuttua Proffassa kahvikupin ääressä, Lumme kertoo.

Lopettamisen taustalla pitkä remontti

Teppo Toivanen olisi halunnut avata ravintolan aikaisemmin kuin remonttiaikataulu olisi sallinut. Hänen mukaansa Proffan toiminnalle on elintärkeää, että syksyllä opintonsa Turussa aloittavat opiskelijat löytävät sen heti.

Toivanen vaati, että remontin venyessä vuokranantajan tulisi maksaa korvausta menetetystä aukioloajasta. Tähän kiinteistön uusi omistaja Jens Lönnqvist ei suostunut.

– Keskustelimme tästä Tepon kanssa, ja olimme valmiita jatkamaan, mutta nämä sanktiokorvaukset olisivat olleet minulle liian suuri pala, Lönnqvist sanoo.

Ylioppilastalon remontista vastaa Turun ylioppilaskyläsäätiö. Lönnqvist perustelee kantaansa sillä, ettei hän voi vaikuttaa remontin etenemiseen.

Lisätty 6.4.2016 klo 19.30: Teppo Toivasen mukaan ravintolan vuokra olisi noussut liikaa remontin jälkeen.