Puutarhalleen omistautunut neurofysiologi: "Käsillä tekemisellä on hoitava vaikutus"

Ylilääkäri hoitaa työssään aivoja ja vapaa-ajallaan kasveja. Harrastajapuutarhurin kasvihuoneessa hehkuvat kameliat ja kärsimyskukat.

ilmiöt
Timo Nyrke talvipuutarhassaan.
Suvi Turunen / Yle

"Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhan hoito." Puutarhaharrastaja Timo Nyrke allekirjoittaa kiinalaisen sananlaskun: puutarhanhoito tuo iloa elämään. Nyrke näkee puutarhanhoidon myös käsityöharrastuksena.

– Minulle se puuhastelu ja itse tekeminen on tärkeää. Olen muurannut paljon ja tehnyt kivetyksiä. Uskon, että käsillä tekemisellä on hoitava vaikutus aivoille, mies paljastaa.

Työssään Päijät-Hämeen keskussairaalassa Nyrke tutkii ja hoitaa aivoja. Vapaa-ajalla hoivaa saavat oman puutarhan kasvit.

Erityinen ilonaihe tänä vuonna on nektariini, joka nyt näyttää tuottavan ensi kertaa hedelmiä.

Timo Nyrke

– Elämän vaaliminen ja hoivaaminen on läsnä molemmissa. Lääkärinäkään en halua kasvattaa ketään, vaan luoda terveen elämisen mahdollisuuksia, miettiii kliinisen neurofysiologian ylilääkäri työnsä ja harrastuksensa yhtäläisyyksiä.

Tutkijatyyppinä Nyrke kokeilee paljon erilaisia kasveja nähdäkseen, miten ja millä ehdoilla ne menestyvät.

– Talvipuutarhassa kokeilu on helpompaa, kun olosuhteet voi luoda sopiviksi kasvia varten valon, lämpötilan ja kosteuden suhteen.

Kärsimys on kaunista puutarhassa

Hollolan Työtjärvellä sijaitsevan omakotitalon pihaa on rakennettu melkein 25 vuotta. Ajatus talvipuutarhasta syntyi kymmensien vuotta sitten.

– Talon eteläkulmalta löytyi sopiva paikka kasvihuoneelle. Ajattelin, että näin kuivalla, paahteisella ja kallioisella paikalla ei mikään kasvi tule ikinä menestymään. Minulla on tässä aurinkosuojalasit, jotka vievät auringon infrapunasäteilystä osan pois, joten tämä ei ole hellepäivinäkään liian paahteinen, Nyrke selittää.

Harva suomalainen voi napsia hedelmiä suoraan puutarhastaan.

Appelsiinipuu kasvihuoneessa.
Suvi Turunen / Yle

– Appelsiinipuusta tulee melko hyvin satoa, sitruunasta saa hedelmiä vain kerran vuodessa, persikoita on tullut enimmillään 20 hedelmää. En yritä kilpailla kaupan hedelmäosaston kanssa, mutta on kiva saada maistiaisia omasta puutarhasta, puutarhaharrastaja virnistää.

– Erityinen ilonaihe tänä vuonna on nektariini, joka nyt näyttää tuottavan ensi kertaa hedelmiä. Emit ovat turvoksissa eli hedelmöitys on tapahtunut, odottelen nektariineja loppukesästä.

Joulusta asti talvipuutarhassa on kukkinut kamelia, huhtikuussa kukkaan puhkesi myös kärsimyskukka.

– Niitä risteilee tuolla katossa viiden metrin korkeudessa ja jo nyt näkyy kaksi violettia kukkaa. Kärsimyskukkien suku on hyvin suuri, on paljon eri lajeja ja lajikkeita. Kiinnostavin on passiflora edulis eli syötävä kärsimyskukka, joka on vasta aloittelemassa hedelmätuotantoaan. Sain siitä viime kesänä kolme hedelmää, jotka olivat erittäin hyvänmakuisia.

Maahenkisyys suvun perintönä

Nyrken puutarhassa on hedelmä- ja marjalajeja on yli 30, joista puolet on talvipuutarhan suojissa. Kasvilajeja tontilta löytyy sadoittain – mukana on kukkivia kasveja sekä hyötykasveja. Nyrkelle kuitenkin tärkeintä on puutarhan tunnelma.

Yrttejä kasvihuoneessa.
Suvi Turunen / Yle

– Olen kokeillut viinirypäleen kasvattamista, ja ainakin zilka menestyy täällä. Ensi kesänä laitan vaativampia lajikkeitakin, tuossa kasvihuoneen seinustalla on hyvä paikka. Tähän viinirypäleen kasvattamiseen liittyy estettinen näkökohta: olen hakenut tähän sellaista Välimeren tunnelmaa ja siihen sopii hyvin viiniköynnös, selittää mies osoittaen muurin ympäröimää istutusta.

Vihreää nurmikkoa Nyrken pihalta on turha etsiä. Ylilääkärin pihan aluskasvullisuutta värittävät violetit ajuruohot, perennaistutukset ja harmaat kivet.

– Kivikkopuutarha on tällaiseille tontille aika luontaista. Tämä on aurinkoinen lounaisrinne, jossa oli kivikkoa entuudestaan. Järjestelin sitä vain uudelleen, asukkaina on kuivalla tontilla viihtyviä kivikkokasveja. Esimerkiksi valtakasvina oleva ajuruoho on helppohoitoinen, sitä ei tarvitse leikata.

Rakkaus kasveihin ja puutarhanhoitoon tulee verenperintönä.

– Isoäitini oli maahenkinen ihminen. Hän tykkäsi kuokkia ja touhuta puutarhassa. On kai luontaista joillekin ihmisille nauttia kasvun ihmeestä ja siitä onnistumisen kokemuksista, mitä puutarha antaa. Minä iloitsen niistä kasveista, mitkä menestyvät ja otan opiksi, jos joku ei menesty, Nyrke pohtii.

Keväällä ideointia ja suunnittelua

Heti, kun lumet alkavat sulaa, moni multasormi aloittaa ulkona puuhastelun. Nyrke haluaa toppuutella.

– Pitäisi olla malttia konkreettisessa tekemisessä. Kevät on kuitenkin tärkeää aikaa siinä, että mieli viritetään puutarhaintoon. Minä esimerkiksi kävelen ja katselen silmuja ja suunnittelen tulevaa. Se luo energiaa varsinaista puutarhakautta varten.

Joskus laiskuudestakin on hyötyä.

– Minulla on viime syksynä hankittuna kasveja valmiina autotallissa. En laittanut niitä syksyllä maahan, mikä on hyvä, koska tammikuussa oli kolme viikkoa kovia pakkasia, Nyrke selittää.

Kun käsiä ei voi vielä upottaa multaan, voi ajan käyttää ideoiden etsimiseen. Nyrke käy keväisin puutarhamessuilla, niin Helsingissä kuin Lahdessakin. Ja pian sen jälkeen on edessä jokavuotinen puutarhamatka jonnekin Eurooppaan.

Isoäitini oli maahenkinen ihminen. Hän tykkäsi kuokkia ja touhuta puutarhassa.

Timo Nyrke

– Olen kiertänyt jo vuosikausia mukana puutarha-lehden lukijamatkoilla ympäri Euroopan puutarhoja. Tänä vuonna menemme Italiaan, Caprin ja Sorrenton suunnalle. Sieltä otan itselleni ideoita ja vaikutteita, mutta en halua kopioida suoraan, puutarhaharrastaja painottaa.

Nyrken mukaan samanhenkisten ihmisten kanssa on mukava matkustaa

– Olen saanut paljon ystäviä puutarhaharrastuksen kautta. Meitä yhdistää luonnosta nautiiminen, maahenkisyys sekä esteettisyyden arvostus.

Kiinnostuneet pääsevät tutustumaan hollolalaiseen puutarhaan elokuussa, jolloin Nyrke avaa monen muun harrastajan tavoin pihapiirinsä vieraille Avoimet puutarhat -tapahtumassa.