Lieksan uimahallissa hälytetään jatkossa vartiointiliike paikalle, jos joku asiakas jatkaa sääntöjen rikkomista valvojan ohjeista välittämättä.
Kaupunki on päättänyt ryhtyä poikkeuksellisiin toimiin siksi, että maaliskuun puolivälissä joukko turvapaikanhakijamiehiä oli mennyt kielloista huolimatta allasosaston puolelta naisten pesutiloihin ja pyrkinyt myös naisten pukuhuoneeseen.
Sivistysjohtaja Arto Sihvonen kertoo, että uimahallissa oli silloin kymmenkunta turvapaikanhakijaa, joista kolme tai neljä rikkoi tieten tahtoen ja räikeästi sääntöjä.
Näiden miesten henkilöllisyyttä selvitetään edelleen kaupungin ja Lieksan Märäjälahden vastaanottokeskuksen kanssa. Heille on tiedossa porttikielto.