1. yle.fi
  2. Uutiset

Pyhtään pankkiautomaatin kohtalo vielä avoin

Automatia Pankkiautomaatit Oy:n palvelujohtaja Harri Pennanen kertoo, että lopullista päätöstä automaatin kohtalosta ei ole vielä tehty. Aikeena on kuitenkin sulkea automaatti, koska sitä ei käytetä tarpeeksi.

Automatia-pankkiautomaatit
Pankkiautomaatin näyttöruutu.
Yle

Pyhtään Siltakylän pankkiautomaatin kohtalo on vielä avoin. Automatia Pankkiautomaatit Oy:n palvelujohtaja Harri Pennanen kertoo, että lopullista päätöstä automaatin kohtalosta ei ole vielä tehty. Aikeena on kuitenkin sulkea automaatti, koska sitä ei käytetä tarpeeksi.

Pyhtään yrittäjäyhdistys käynnisti kampanjan helmikuun lopulla lisätäkseen automaatilta tehtäviä nostoja. Pennasen mukaan kampanjan vaikutus on kuitenkin ollut marginaalinen nostojen määriin, vaikka jo helmikuussa, kampanjan alkumetreillä, nostotapahtumia oli 800 enemmän kuin tammikuussa. Siltakylän automaatissa on ollut keskimäärin 6400 tapahtumaa kuukaudessa. Automatia pitää kannattavuusrajana 8000 tapahtumaa kuukaudessa.

Pennasen mukaan Siltakylän automaatin kohtalo on sen varassa, löytyykö sen ylläpidosta aiheutuville tappioille maksajaa.

Kymenlaakson osuuspankki ei enää huhtikuusta alkaen maksa pankkiautomaattien ylläpidosta aiheutuvia tappioita Automatialle.

Pyhtään kunnanjohtajan Olli Nuuttila kertoo, että kunta aikoo ensin katsoa pureeko yrittäjäyhdistyksen nostokampanja. Nuuttila kertoo myös, että kunta ei ole neuvotellut suoraan Automatian kanssa. Nuuttilan mukaan asia on ollut yrittäjäyhdistyksen hoteissa.

Pyhtään yrittäjien puheenjohtaja Hannu Lehtinen kertoo, että Automatialle maksettava korvaus automaatin ylläpidosta aiheutuvista tappioista olisi noin 450 euroa kuussa, jos käyttäjämäärät säilyvät suurin piirtein nykyisellään.

Lue seuraavaksi