Katujen varsilla lepää satojen tonnien koirankakkareservi

Suomen koirat tuottavat päivittäin valtavan läjän ulosteita. Osa jää maahan maatumaan, osa hyödynnetään energiaksi. Esimerkiksi Oulussa kakkapussit kuskataan jätteenpolttolaitokseen. Biokaasulaitokseen ne eivät kelpaa, koska koirankakkaroskikset pursuavat muuta kuin sitä itseään.

Kotimaa
Lähikuvassa koirankakka suurimmaksi osaksi sulaneessa lumihangessa.
Koirankakat tulevat talvenjäljiltä esiin keväisin.YLE / Anssi Leppänen

Suomessa on arviolta 650 000 koiraa. Jätöksiä koirista ulostuu 195 tonnia vuorokaudessa.

Katujen varsille jätetyt ulosteet maatuvat hitaasti. Vasta kuukauden, parin jälkeen ne ovat kadonneet tuuleen – siis hajonneet katupölyksi.

Oulun Jätehuollosta tähdennetään, että koirankakkoja ei pidä jättää katujen varsille ja puistoihin lojumaan.

– Ei missään nimessä, me haluamme pitää yhteiset alueet siistinä, tiedottaja Anne-Maria Vesa sanoo.

Koirankakoista sähköä ja lämpöä

Koirankakkojen erilliskeruusta tulevat kakkapussit eivät kelpaa Oulun jätekeskuksen biokaasulaitoksen raaka-aineeksi. Oulun Jätehuolto Oy:n käyttöpäällikkö Markku Heikkisen mukaan ne päätyvät nykyisin Laanilan ekovoimalaitoksen uuniin.

Tiedottaja Anne-Maria Vesa kertoo, että periaatteessa biotehdas voisi ottaa vastaan ihmis- ja eläinperäisiä lietteitä, mutta käytännössä koirankakoille tarkoitetut roskikset pursuavat muita jätteitä.

– Valtaosa on sekajätettä: pikaruokapakkauksia, kaljatölkkejä, virvokepulloja. Sekajätettä on aivan liikaa, koirankakkapusseja on ihan vain muutamia, Vesa selostaa.

Kun koirankakoille tarkoitettuja jäteastioita ei enää juuri ole jäljellä, koirankakat pitää laittaa puistoroskikseen tai oman kiinteistön polttokelpoisiin jätteisiin. Sieltä ne ohjautuvat jätteenpolttolaitokseen ja hyödynnetään lopulta sähkönä ja kaukolämpönä.