Asuntomessualueen ensimmäisten tonttien rakennustyöt käyntiin jysäyksellä Mikkelissä

Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueella räjäytettiin kalliota paritalotonteilta. Kevään myötä rakennustahti kiihtyy.

asuntomessut
Messualueella räjäytetään kalliota.
Timo Ikonen / Yle

Tulevasta räjähdyksestä varoittava äänimerkki vihloo korvia Mikkelin Kirkonvarkaudessa. Piippauksia seuraa vaimea jysähdys, joka lennättää irtokiveä suojamattojen alta taivaalle.

– Onhan se sellainen kuvainnollinen aloituspamaus tälle hankkeelle. Tokihan täällä on kalliota ammuttu katujen osalta jo aikaisemmin, valottaa aluevalvoja Pekka Kammonen.

Ensimmäisellä kohteella rakennustyöt aloittaa rakennusfirma, joka rakentaa kohteelle paritaloja. Ensimmäisessä vaiheessa kaksi, mutta varaus on kuudelle.

– Kalliolle rakentaminen tuo oman haasteensa, mutta onhan tuo paikkana loistava, Rakennusliike Avikainen Oy:n toimitusjohtaja Seppo Avikainen arvioi.

Avikainen on kiertänyt vuosikaudet asuntomessuja. Rakentajana hänelle on jäänyt kuva siitä, että hyvä perusrakentaminen toimii messuillakin.

– Ei se tarvitse hirveän erikoista olla. Enemmän sieltä on puuttunut sellaiset asunnot, jotka ovat kaiken kansan tavoiteltavissa.

Kuorma-autoja liikkuu yhä vain enemmän asuntomessualueen vielä päällystämättömillä teillä.

– Tämän viikon lopulla myös ensimmäiseltä yksityiseltä tontilta pitäisi lähteä pintamaat ja aloittaa sielläkin louhinnalla. Kyllä täällä näköjään vilkastuu kevättä kohden ja toki näin pitääkin, aluevalvoja Pekka Kammonen sanoo.