1. yle.fi
  2. Uutiset

Lemmikkien tavaramarkkinat kasvussa – panostus riippuu omistajan omasta höyrypäisyydestä

Lemmikkitarvikkeiden tavarataivaassa ei näytä olevan rajaa. Koiran ulkoiluttajan ja hauvan vaatteiden halutaan sointuvan toisiinsa ja ruokakupin on sovittava kodin sisustukseen. Kissojen hoitaminen voi myös tehdä omistajan lompakkoon ison loven.

Kotimaan uutiset
Koira makoilee nurmikolla aurinkolasit päässään.
Huh hellettä Kaustisella!Minna Aarniemi

Pikainen käynti oululaisessa Musti ja Mirri –liikkeessä paljastaa, että lemmikin pito on muutakin kuin pelkkää leppoisaa yhdessäoloa hauvan kanssa. Kauppaa kierrellessä selviää, että eläinten omistajat ovat valmiita panostamaan lemmikkiinsä myös rahallisesti.

Rakkaalle koiralle löytyy monenlaista tarviketta. Shampoot ja pyyhkeet käyvät nyt hyvin kaupaksi. Keväällä suosittuja ovat myös karvaturrien sadevaatteet ja tossut, erilaiset takit ja haalarit.

– Nämä helpottavat lemmikin hoitamista huomattavasti, ei tarvitse olla koko ajan pesemässä koiraansa, Eeva Ukura sanoo.

Joka säälle oma asu

Jokaiselle vuodenajalle on omat erikoisvarusteensa. Talvella koiran pitää pysyä lämpimänä, ja silloin päälle puetaan talvitakki, haalari ja villapaita. Urheilulliset, lämpimät tossut pitävät tassut kunnossa.

Koiran vaatteiden tulee miellyttää omistajan silmää sekä sointua vaatetukseen.

Eeva Ukura

– Koirilla on vaikeinta tottua tossuihin ja ne aiheuttavatkin usein hämmennystä. Parasta on lähteä tossut tassuissa ulos seikkailemaan, silloin koirakin voi unohtaa ne.

Takkien ja haalarien suunnittelussa on kiinnitetty huomiota hyvään istuvuuteen ja mukavuuteen.

– Takkimalleihin koirat sopeutuvat tossuja nopeammin. Villapaitoja menee jopa kissoille, vaikka niitä ei ulkoiluteta talvella paljon. Koiran vaatteiden tulee miellyttää omistajan silmää sekä sointua hänen vaatetukseensa ja jopa kodin sisustukseen, Eeva Ukura kertoo.

Koirahaalareiden ja sadetakkien hintahaitari liikkuu 45-70 euron välillä.

Kupin pitää sopia kodin väreihin

Suomalaisten nettikauppojen tarjontaa selatessa voi törmätä hyvinkin erikoisiin tarvikkeisiin, muun muassa hotkimista ehkäisevä ruokakuppi, tassunmuotoinen älypeli, sähköisesti toimiva ruokapallo ja aurinkolasit.

Ruoka on lemmikille elinehto. Kaikki muu on vapaaehtoista ja omistajan omasta höyrypäisyydestä riippuvaa.

Anneli Pohjola

– Kyllä meiltäkin kysellään näitä koirien aurinkolaseja. Hauvalla voi olla jokin silmäsairaus, jonka takia niitä tarvitaan. Käyttökokemuksia aurinkolasien paikallaan pysymisestä ei itselläni kuitenkaan ole, Eeva Ukura kertoo.

Koiran oma ruokakuppi lienee kuitenkin lemmikin mieluisin esine.

– Kyllä kuppien ulkonäkö on suunnattu enemmän omistajaa silmällä pitäen kuin koiralle. Niitä ei ole vielä vaihdettu koiran nirsoilun vuoksi, vaan omistaja on palauttanut kodin sisustukseen epäsopivan esineen.

Eeva Ukura korostaa, että tärkeintä lemmikille on ruoan saanti, ei kupin muoto tai väri.

Kissan omistaja selviää vähemmällä

Pari vuotta ilman lemmikkejä elänyt Anneli Pohjola saapuu Musti ja Mirri -liikkeeseen hakemaan hiekka-astioita kissoilleen. Entinen lemmikkieläinkaupanpitäjä tietää, että koiran omistaminen on tänä päivänä kallista.

– Koirat sairastavat nykyään niin paljon, että jo pelkästään eläinlääkärikulut nousevat pilviin.

Kissoihin on aina mukava höyrähtää, olipa minkä ikäinen tahansa.

Anneli Pohjola

Entinen koiraharrastaja sai pari päivää sitten itselleen kaksi kissaa löytöeläinkodista.

– Kissoihin on aina mukava höyrähtää, olipa minkä ikäinen tahansa. Nykyään kisulle pitää olla hienot raapimapuut ja useita hiekka-astioita. Parissa päivässä olen saanut menemään ihan kevyesti jo 250 euroa.

Jatkossa lemmikkien ruokkiminen haukkaa Annelin kissabudjetista suurimman osan. Tällä hetkellä katit syövät vielä löytöeläinkodista saatua muonaa.

– Ruoka vie suurimman siivun. Se on lemmikille elinehto. Kaikki muu on vapaaehtoista ja omistajan omasta höyrypäisyydestä riippuvaa.

Lue seuraavaksi