Googlelta 360 000 euroa kansainvälisen kuurojen uutispalvelun kehittämiseen

Selkomuotoinen uutispalvelu toteutetaan kansainvälisellä viittomisella.

media
Googlen logo toimitilan seinässä
Daniel Deme / EPA

Ohjelmistoyhtiö Google on myöntänyt 360 000 euroa Humanistisen ammattikorkeakoulun johtamalle hankkeelle, jossa kehitetään selkomuotoista uutispalvelua kansainvälisellä viittomisella.

Uutishankkeessa luodaan verkkoon kansainvälinen uutispalvelu, jossa kerrotaan tärkeimmät uutiset maailmalta. Käyttämällä kansainvälistä viittomista ja kirjoittamalla uutiset selkomuotoisesti pyritään siihen, että kaikki maailman kuurot voivat käyttää palvelua.

Humakin kumppaneina hankkeessa ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja viittomakielialan yritys Viparo sekä Albanian Kuurojen Liitto ANAD.

Pelkästään Euroopassa arvioidaan olevan 250 000 kuuroa, jotka eivät ole lukutaitoisia tai eivät ymmärrä lukemaansa riittävän hyvin, koska he eivät ole saaneet koulutusta omalla viittomakielellään.