Näkökulma: Jos, jos ja kohta

Hallitus sai kuin saikin puserrettua kehysriihessään lähes 400 miljoonan leikkaukset. Loput talouden pelastusohjelmasta perustuu vieläkin hurskaisiin toiveisiin, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti.

Kotimaa
Pekka Ervasti
Lassi Seppälä / Yle

Hallitus sai kuin saikin puserrettua kehysriihessään lähes 400 miljoonan leikkaukset. Loput talouden pelastusohjelmasta perustuu vieläkin hurskaisiin toiveisiin, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti.

Hallituksen kehysriihi venyi myöhäiseen tiistai-iltaan. Sen verran draamantajua jokaisella hallituksella on oltava, etteivät ratkaisut näytä liian helpoilta tai valmiiksi nuotitetuilta.

Vielä ennen riihtä näytti kuin kokoomus olisi yksin seissyt 400 miljoonan euron leikkaustarpeen takana. Sen syntyi, kun hallitus putosi 4 miljardin euron säästöuralta, koska esimerkiksi erilaisten etuuksien indeksijäädytys ei tuottanutkaan odotetusti.

Ennen riihtä keskustan ja perussuomalaisten suunnasta epäiltiin, josko erityisempää sopeutustarvetta olisikaan. Nyt näyttää, että kokoomus sai tahtonsa läpi ja sen puheenjohtaja Alexander Stubb vähän lisää uskottavuutta omissa joukoissaan, joista on jo noussut haastajakin ensi kesän puoluekokoukseen.

Säästöt on päätetty ja infrahankkeet julkistettu, mutta talouden suuri kuva on edelleen sumuinen.

Pääministeri Juha Sipilä myönsi, että velka saadaan taittumaan ja talous nousuun – jos talous saadaan nousuun.

Seuraavat kaksi elementtiä ovat tässä tärkeitä.

Työmarkkinaosapuolien neuvottelussa**oleva yhteiskuntasopimus/kilpailykykysopimus** on saatava valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.

Se on ensimmäinen iso JOS.

*Toinen vielä isompi JOS on työllisyys. *Hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin. Sipilän omienkin laskelmien mukaan nyt päästään korkeintaan jonnekin 70 prosentin tietämille.

– Tämä jää vajaaksi, pääministeri myönsi ja lupaili, että jotakin uutta kehitellään viimeistään ensi syksyn budjettiriiheen.

KOHTA-osastolle kuuluvat myös torstaina julkistettava sote-ratkaisu ja 12. huhtikuuta julkistettava yrittäjyyspaketti.

Eli yhteenvetona: kuivilla ollaan, JOS yhteiskuntasopimus toteutuu, JOS työllisyysaste nousee 72 prosenttiin ja KOHTA kunhan sote ja yrittäjyyspaketti valmistuvat ja tulevissa budjettiriihissä keksitään jotain työllisyysasteen nostamiseksi.

Kohtahan tuo selviää.