1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Supina teatterissa häiritsi – äänitaiteilija otti opiksi ja teki ääniteatteriteoksen

Kuuloaistin varassa nautittavassa ääniteatterissa äänet tehdään paikan päällä elävänä. Klassikkokirja Pikku Prinssi on muunnettu äänielämykseksi Kajaanin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.

Kuva: Jani Liimatta

Kajaanin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Sissilinnassa istuu yleisöä rievut silmillä. Näyttelijät hiippailevat näyttämöllä paikasta toiseen dialogin kaikuessa teatterissa. Suuri rotta nakertaa ja maiskuttaa näyttämön etualalla. Kumeaääninen kuningas käskyttää prinssiä salin korkeuksista. Liidun kirskuva ääni kertoo, että joku piirtää lattiaan kuvaa lampaasta.

Tätä teatteriesitystä ei katsota, vaan kuunnellaan. Antoine de Saint-Exupéry Pikku Prinssi on tehty ääniteatteriksi, mutta esitys ei ole kuunnelma, sillä valtaosa äänistä luodaan paikan päällä.

– Kun lyhdynsytyttäjä sytyttää lyhdyn, ääni ei tule kaiuttimista, vaan tilassa sellaisella välineellä tehtynä, joka ei ehkä ole kaikista ilmeisin vaihtoehto, kuvailee näytelmän ohjaaja ja äänisuunnittelija Sinikka Isoniemi.

Meitä on kuitenkin vain neljä näyttelijää, ja hahmoja on pitkälti toistakymmentä.

Antti Hovilainen

Isoniemi kertoo, että inspiraatio teokseen tuli siitä, kun hän istui itse teatteriyleisössä ja kuuli takaa kuiskuttelua. Ensin hän koki kuiskuttelun häiritseväksi.

– Sitten tajusin, että toinen kertoo toiselle, mitä hän näkee. Ymmärsin, että toinen heistä ei luultavasti näe. Hän oli luultavasti näkövammainen tai sokea, Isoniemi kertoo.

– Ajattelin, miksi ei voisi olla esitystä, jossa pelkästään kuuntelemalla voi ymmärtää kaiken? Esityksestä ei jäisi mitään kokematta siksi, että ei näe.

Pikku Prinssin maailma on Isoniemen mielestä kutkuttava työsarka ääniteatterille, sillä prinssi seikkailee eri planeetoilla ja tapaa monenlaisia hahmoja. Tekijöille teos on tarjonnut paljon äänellisiä kokeiluja.

Kun näköaistin varassa ei voi toimia, äänet on luotava sellaisiksi, että korva tunnistaa ne ilman kuvallista vihjettä. Siksi työryhmä on joutunut pohtimaan urakalla, miten saataisiin matkittua vaikkapa ääntä, jonka tunnistaisi hiekalla kulkemiseksi Saharassa.

Pikku Prinssi -ääniteatteriteos luottaa avaruudelliseen tunnelmaan. Kuva: Jani Liimatta

– Minulle avaruudessa seikkailussa ja tähdeltä toiselle menemisessä on jotain sellaista, joka on mielenkiintoisempaa tehdä ääniteatterina kuin visualisoida se, Isoniemi kertoo.

Ääniteatteria suositellaan erityisesti näkövammaisille ja sokeille, mutta kaikki ovat tervetulleita näytöksiin, toteaa Isoniemi. Teos kestää 45 minuuttia, ja se on tarkoitus katsoa silmät kiinni, joskaan ketään ei kielletä kurkkimasta, jos ei pysty keskittymään koko aikaa. Äänellinen Pikku Prinssi tarjoaa ainakin levottomammille yleisön jäsenille eräänlaisen kärsivällisyysharjoituksen ja kuulollisen elämyksen samassa paketissa.

Teos on yhteistuotanto helsinkiläisen Projektori-ryhmän ja Kajaaniin kaupunginteatterin kanssa. Rahoitus tulee molemmista ryhmistä, samoin näyttelijät. Aikaisempien Projekti-ryhmän ääniteatteriesitysten vastaanotto on Isoniemen mukaan ollut myönteistä, vaikka ääniteatteri onkin lajiltaan harvinaista Suomessa.

Rotta, liikemies, kukka, käärme – sama mies, eri äänet

Yksi teoksessa näyttelevistä on Antti Hovilainen Kajaanin kaupunginteatterista. Hovilainen muuntautuu äänellään eri hahmoiksi, ja kuvailee ääninäyttelemistä vapauttavaksi. Haasteitakin on, kun näyttelijä ei voikaan luottaa visuaalisuuteen.

– On tärkeää saada kaikki hahmot erotettua toisistaan. Sama koskee yhteistyötä muiden näyttelijöiden kanssa: jos joku on rakentanut yhdenlaisen hahmon, ei voi tehdä omasta hahmostaan samanlaista. Meitä on kuitenkin vain neljä näyttelijää, ja hahmoja on pitkälti toistakymmentä, Hovilainen sanoo.

Kun lyhdynsytyttäjä sytyttää lyhdyn, ääni ei tule kaiuttimista, vaan tilassa jollain välineellä tehtynä.

Sinikka Isoniemi

Äänen vivahteet tulevat silmät kiinni kuunnellessa voimakkaasti esille, joten toisaalta ääniä voi tehdä tavallista pienemmin, toisaalta ääntä joutuu taas käyttämään poikkeuksellisen voimakkaasti, hän kuvailee.

– Suurin oivallus on ollut, että ääniteatteri on huomattavasti fyysisempää kuin tavallinen näytteleminen. Hahmon olemus täytyy saada kuuluviin pelkän äänen kautta, joten ruumiillinen tekeminen täytyy olla jopa isompaa, toteaa Hovilainen.

Näytelmän ensi-ilta on 13. huhtikuuta.