1. yle.fi
  2. Uutiset

Mehiläisten hoito kiinnostaa – yhä useampi tarhaajista on kaupunkilainen

Kiinnostus mehiläisiä kohtaan on kasvanut niin maalla kuin kaupungeissa. Taustalla on ihmisten huoli pölyttäjien vähenemisestä: jos pölyttäjiä ei ole, esimerkiksi marjasadot heikkenevät merkittävästi.

Kotimaan uutiset
Mehiläinen omanapuun kukassa
Tommi Parkkinen / Yle

Suomen Mehiläishoitajien liitossa viime vuosina tasaisesti kasvanutta jäsenmäärä silmäillään tyytyväisenä. Myös tänä vuonna mehiläisiä kohtaan lisääntyneen kiinnostuksen kasvu näkyy: mehiläishoidon kursseille on tunkua koko maassa.

Kahvin, kaakaon, hedelmien ja marjojen sadot vähenisivät merkittävästi, jos pölyttäjiä ei olisi.

Tiedottaja Tuula Lehtonen

Liiton tiedottaja Tuula Lehtosen mukaan taustalla on lähiruokainnostus, mutta vielä suurempi on ihmisten huoli pölyttäjistä.

Pölyttäjien määrän vähenemisestä on ollut runsaasti juttuja mediassa, ja ne ovat saaneet tavalliset ihmiset kiinnostumaan mehiläisten hoidosta. Maailmanlaajuisesti kahvin, kaakaon, hedelmien ja marjojen sadot vähenisivät merkittävästi, jos pölyttäjiä ei olisi.

Lehtosen mukaan tieto pölyttäjien tilanteesta on saanut maanviljelijöitä ryhtymään mehiläistarhaajiksi. Uusien tarhaajien joukossa on myös entistä enemmän kaupunkilaisia.

Lähiruokaharrastuksellakin vaikutusta

Keski-Suomessa on tänä keväänä osallistunut kymmeniä ihmisiä mehiläishoidon kursseille. Keski-Suomen Mehiläishoitajien puheenjohtaja Matti Pylvänäisen mukaan taustalta on paljastanut, että harrastajat ymmärtävät mehiläisten merkityksen.

Se innostaa, että saadaan hunajaa omasta lähipiiristä.

Puheenjohtaja Matti Pylvänäinen

– Se innostaa, että saadaan hunajaa omasta lähipiiristä. Moni on myös oivaltanut pölyttäjien tärkeyden omissa puutarhoissa ja metsissä.

Tänä keväänä pölyttäjien määrä mansikkapelloilla on ollut kiitettävä.
Eero Mäntymaa / Yle

Pylvänäisen mukaan mehiläisten talvi on sujunut hyvin. Syksyln pitkä, lämmin jakso verotti mehiläisten ruokavarastoja, joten tarhaajien on pitänyt antaa niille lisäravintoa.

– Yleisimmin lisäruoaksi annetaan sokeriliuosta, mutta voi sitä valmiina kaupastakin – tai tehdä vaikka siitepölykakkuja.

Ravinnon riittävyys on syytä tarkastaa pesän kevätsiivouksessa, joka Pylvänäisen mukaan kannattaa ajoittaa aurinkoiseen päivään.

Toukkien kasvatus käynnissä

Lämmennyt keli on jo mahdollistanut mehiläisten keväiset puhdistuslennot.

Mehiläiset hunajakennolla.
Jarmo Nuotio / Yle

– Pesissä on siivoushommat ja toukkien kasvatus täydessä käynnissä. Missä vain paju tai leppää kukkii, niin sieltä haetaan siitepölyä, joka vain entisestään kiihottaa pesänrakentamista.

Pylvänäinen uskoo, että toukkien kasvatus sujuu hyvin, jos vain säät jatkuvat kohtalaisen lämpiminä. Kesällä mehiläisten menestymiselle olisi tärkeää poutapäivät ja parinkymmenen asteen lämpötila.

– Viime kesä oli mehiläisille onneton: kylmät sateiset kaudet olivat juuri silloin, kun kukinta oli parhaimmillaan, joten mehiläiset eivät pystyneet keräämään mettä.

Matti Pylvänäistä haastatteli Marja Hyttinen.

Lue seuraavaksi