Oppositio syytti hallitusta köyhien ja kuntien kurittamisesta – hallitus sysäsi vastuuta leikkauksista edeltäjälleen

Hallituksen leikkaukset puhuttivat eduskunnan kyselytunnilla. Oppositio syytti hallituksen kurittavan yhteiskunnan heikompiosaisia. Hallitus puolusteli indeksien jäädyttämistä Suomen talouden heikolla tilalla.

politiikka
Ville Niinistö.
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö syytti hallitusta siitä, että se pakottaa kunnat tekemään leikkauksia.Yle

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne aloitti kyselytunnin syyttämällä hallitusta köyhimpien ihmisten kurittamisesta. Rinteen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on syönyt vaalilupauksensa ja leikkaa muun muassa lapsilisiä ja työttömyysturvan perustasoa.

– Nämä leikkaukset koskettavat satojatuhansia perheitä, työttömiä ja eläkeläisiä. Tämä on arvovalinta. Miksi te (hallitus) lisäätte eriarvoisuutta Suomessa, Rinne sanoi.

Sipilä puolustautui, että hallitus jäädyttää indeksejä, koska inflaatio on ollut oletettua hitaampaa. Sipilän mukaan leikkausten taustalla on edellisen hallituksen epäonnistuminen.

– Viime vaalikaudella tuli satatuhatta työtöntä lisää. Jos näitä työttömiä ei olisi viime vaalikaudella tullut, ei meidän tarvitsisi leikata yhtään.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sysäsi myös vastuuta leikkauksista oppositiopuolueille, jotka viime vaalikaudella olivat hallituksessa. Hän muistutti valtion velkaantuneen edellisen hallituksen aikana lisää.

– Minkä takia tässä suossa ollaan, niin neljä vuotta te laiminlöitte maan talouden hoidon.

Ville Niinistö syytti kunnille kostamisesta

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö syytti hallitusta siitä, että se pakottaa kunnat tekemään leikkauksia. Niinistön mielestä hallitus kostaa kunnille.

– Olette aiemmin korostaneet, että on kuntien päätöksenteon varassa rajoittavatko he lasten täyttä oikeutta päivähoitoon. Kunnissa on ollut valistuneita päättäjiä, jotka eivät ole tehneet teidän ajamianne leikkauksia. Te kostatte nyt kunnille ja näille ihmisille sen korottamalla asiakasmaksuja.

Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) vastasi, että hallitus on antanut kunnille mahdollisuuden tasapainottaa talouksiaan. Vehviläisen mukaan hallitus ei vielä ole tehnyt minkäänlaisia konkreettisia päätöksiä ja vieritti samalla vastuuta edelliselle hallitukselle.

– Tämän takana on se, että edellisellä hallituskaudella tehtiin päätös, että kuntien tehtäviä velvoitteita karsitaan miljardilla eurolla. Sitä ette saaneet aikaiseksi. Sen lisäksi viime vaalikaudelle teitte erittäin mittavia kuntien valtionosuuksien leikkauksia.

Lindström lupasi tulla kaapista työttömyysasiassa

Kristillisdemokraattien Peter Östman penäsi hallitukselta, mihin konkreettisiin toimiin se on ryhtymässä työllisyysasteen nostamiseksi 68:sta 72:een prosenttiin.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) lupasi konkretiaa ensi viikolla, kun hän esittelee elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) kanssa yrittäjyys- ja työllisyyspaketin.

– Toinen asia on sitten työttömyyden hoito. Työttömyyteen liittyvistä asioista tulen itse kaapista 18. huhtikuuta, jolloin kerrotaan esimerkiksi passiiviturvasta.

Panama-paperit puhuttivat

Kyselytunnilla nousi esiin myös niin kutsuista Panama-papereista. Vihreiden Olli-Poika Parviainen kysyi, aikooko hallitus muuttaa Suomen linjaa verotuksen avoimuutta lisäävissä hankeissa Euroopan unionissa. Parviaisen mukaan Suomi on suhtautunut tällaisiin hankkeisiin nihkeästi.

– Olemme olleet erittäin aktiivisia sekä EU- että OECD-tasolla, jotta veronkiertoa kitkettäisiin pois, valtiovarainministeri Stubb (kok.) puolustautui.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen muistutti, että laiton veronkierto ei ole ainoa ongelma, vaan myös aggressiivinen verosuunnittelu. Hän mainitsi, että vasemmistoliitolla on kahdentoista kohdan ohjelma veronkierron estämiseksi.

– Tarvitsemme konkreettisia toimia. Veronmaksu ei voi olla toisille vapaaehtoista, kun se tavalliselle kansalle on pakollista.