Orimattilassa halal-teurastuksia tehty jo 10 vuoden ajan: "Odotamme kysynnän kasvavan"

Islamilaisten oppien mukaan teurastettua halal-lihaa on tuotettu Suomessa jo kauan. Kysyntä on pysynyt pitkään vakiona, mutta nyt sen odotetaan kasvavan.

Kotimaa
teurastamo nauta Halal

Orimattilassa Vainion teurastamossa riittää toimintaa, kun lehmänruho toisensa jälkeen pääsee ammattimiesten käsittelyyn. Työ on kovaa ja tarkkuutta vaativaa.

Vainion teurastamo on yksi niistä suomalaisteurastamoista, joissa tuotetaan myös halal-lihaa. Islamin mukaan oikeaoppisesti teurastettu liha tehdään leikkaamalla eläimen kurkku auki nopeasti terävällä veitsellä, lausumalla samalla rukouksen.

Toimitusjohtaja Miikka Depnerin mukaan halal-lihan tuotanto ei poikkea teurastamon normaalista toiminnasta kovinkaan paljoa:

– Meidän teurastajamme tainnuttaa lampaan, ja paikalle teurastusta varten tullut islaminuskoinen kauppias valuttaa veret pois. Todennäköisesti lausuu samalla jonkin rukouksen. Kyseessä ei siis ole mikään dramaattinen rituaali.

Suomen suurin odottaa kysynnän kasvua

Vainion teurastamo tuottaa vuosittain yhteensä 1,2 miljoonaa kiloa lihaa. Tästä noin kymmenesosa on halal-kriteerit täyttävää lampaanlihaa.

– Halal-lihan kysynnän kasvua emme ole ainakaan vielä huomanneet. Me käymme kauppaa suurimmaksi osaksi tukkujen kanssa ja ne myyvät lihat eteenpäin. Odotamme kyllä kysynnän kasvavan tulevaisuudessa, ennakoi Depner.

Vainion teurastamossa on tuotettu halal-kriteerit täyttävää lihaa jo yli kymmenen vuoden ajan ja se on Suomen suurin lammasteurastamo.

Kauppa seuraa tilanteen kehittymistä

Myös kaupan puolella odotetaan halal-lihan kysynnän kasvavan. Osuuskauppa Hämeenmaassa seurataan menekkiä tarkasti.

Olemme myös hyvin tarkkoja siitä, että halal-tuotteet on selvästi merkitty.

Mervi Grönberg

– Kysynnän kasvu ei vielä näy myynnissä. Meillä on jo vuosia ollut valikoimassa uusiseelantilaista, halal-kriteerit täyttävää lihaa, kertoo kenttäpäällikkö Mervi Grönberg.

Grönberg vakuuttaa, että kaikki kaupan oleva halal-liha on tuotettu Suomen lakien mukaan.

– Olemme myös hyvin tarkkoja siitä, että halal-tuotteet on selvästi merkitty, jotta asiakkaat tietävät, mitä ostavat, vakuuttaa Grönberg.

Halal-teurastamoja Etelä-Suomessa muutama

Elintarvikkeiden tuotanto on Suomessa tarkkaan valvottua toimintaa, mikä koskee tietysti myös teurastamoita ja halal-lihan tuotantoa.

– Etelä-Suomessa on Vainion teurastamon lisäksi 2-3 halal-lihaa tuottavaa teurastamoa, kertoo aluejohtaja Eeva Japisson Evirasta.

Japissonin mukaan halal-lihan tuotanto on nouseva trendi. Hän vakuuttaa, että lainsäädäntö on Suomessa ajan tasalla.

Halal-lihan suosion kasvusta kertonee myös se, että Kankaanpäähän kaavaillaan pelkästään halal-lihaan keskittyvää teurastamoa, jonka tavoitteena on nylkeä 10 000 lammasta vuodessa.