"Kuolema luo mykkyyttä ihmisten välille" – Hyvä saattohoito rohkaisee puhumaan kuolemasta

Väitöstutkimuksen mukaan kuolemasta puhuminen ja siihen kannustaminen ovat oleellinen osa saattohoitoa. Hoitohenkilökunnan tulee hyväksyä sekin, että aina kuolemasta ei voi puhua.

terveys
Lähikuvassa iäkkään naisen sormet ristissä.
Samuli Holopainen / Yle

Elämän päättymisestä ei ole helppo puhua, koska siihen liittyy vahvoja tunteita. Saattohoidossa kuolemasta puhuminen on kuitenkin tärkeää: puhe tähtää kuoleman kohtaamiseen ja hyvään kuolemaan. Hoitohenkilökunnan tehtävänä onkin rohkaista potilasta ja tämän lähipiiriä puhumaan. Tämä käy ilmi Tampereen yliopistossa perjantaina tarkastetusta Mirja Sisko Anttosen hoitotieteen väitöskirjasta. Anttonen työskentelee ylihoitajana saattohoitokoti Terhokodissa Helsingissä.

Hoitohenkilökunnan tulee hyväksyä sekin, että aina kuolemasta ei voi puhua. Anttosen mukaan tällainen kuoleman ohittaminen tarkoittaa parhaimmillaan hengähdystaukoa.

– Potilaalla täytyy olla mahdollisuus levähtää saattohoidon todellisuudesta, samoin hänen läheisillään. Voidaan puhua muustakin kuin lähestyvästä kuolemasta, oireista tai sairauteen liittyvistä asioista.

Kuolemalta ei pidä sulkea silmiään

Jos kuolema sivuutetaan kokonaan, vaikea tilanne ja siihen liittyvät tunteet jäävät kohtaamatta. Tällöin potilas ja lähipiiri ikään kuin ajautuvat kuolemaan valmistautumatta siihen.

– Joskus potilas ei pysty kohtaamaan sairauttaan ja siihen liittyvää kuolemaa. Myös hänen läheisensä voivat ohittaa kuoleman läheisyyden, kertoo Anttonen.

Potilaalla täytyy olla mahdollisuus levähtää saattohoidon todellisuudesta, samoin hänen läheisillään.

Mirja Sisko Anttonen

Ohittaminen on Anttosen mukaan ymmärrettävää: se on sekä itsensä että lähipiirin suojelemista. Vakavaa sen sijaan on se, että samaa tapahtuu sairaanhoito-organisaatiossa.

– Se voi näkyä niin, että kukaan ei oikeastaan haluaisi mennä hoitamaan kuolevaa ihmistä tai että hänet hoidetaan viimeiseksi. Voi olla myös niin, että vaikka osastolla on hoidossa kuolevia ihmisiä, heidän hoitamistaan ei huomioida niin kuin saattohoidossa pitäisi.

Kuolema luo mykkyyttä

Anttosen mukaan hyvän kuoleman tavoitteleminen on potilaan, perheenjäsenen ja hoitohenkilökunnan yhteistyötä. Hoitohenkilökunnalta tilanteet vaativat hyviä vuorovaikutustaitoja. Joskus on myös hyväksyttävä se, että kuolemasta ei voi puhua.

– Se on hoitajille yksi vaikeammista tilanteista: auttaa sellaista perhettä, joka ei apua halua tai ei ole valmis siihen. Ennemmin tai myöhemmin potilas kuitenkin tarvitsee hoitoa oireisiin, mutta kuoleman lähestyminen tai läheisten tilanne jää käsittelemättä.

– Kuolema luo mykkyyttä ihmisten välille. Voi olla vaikea lähestyä kuolevaa ihmistä, kun ei tiedä, mitä sanoisi. Siinä tilanteessa ei ole mitään helppoa slogania, jolla lohduttaa, Anttonen sanoo.