1. yle.fi
  2. Uutiset

Myanmarin hallitus vapautti poliittisia vankeja

Yli 60 kevään 2015 opiskelijamielenosoitusten vuoksi vangittua pääsi vapaaksi. Aung San Suu Kyi on sanonut, että aktivistien vapauttaminen on uudelle hallitukselle ensiarvoisen tärkeää.

Ulkomaat
Etualalla mies nostaa ruusukimppua kohti kameraa; kaksi naista halaa. Taustalla ihmisjoukkoa.
Opiskelijajohtajat Nanda Sit Aung (vas.) ja Phyo Phyo Aung (oik.) tapasivat sukulaisiaan saapuessaan oikeuteen 8. huhtikuuta.Nyein Chan Naing / EPA

Aung San Suu Kyin johtama Myanmarin uusi hallitus on vapauttanut kymmeniä mielipidevankeja.

Suu Kyin kanslian tiedottaja Zaw Htay sanoi uutistoimisto Reutersille, että yhteensä 69 opiskelija-aktivistia ja heidän tukijaansa pääsi vankilasta. Monet heistä pidätettiin maaliskuussa 2015, jolloin poliisi hajotti väkivaltaisesti uutta koulutuslakia vastustaneiden opiskelijoiden protestimarssin.

Presidentti Htin Kyaw suunnittelee jo seuraavaa, noin sadan poliittisen vangin joukkoarmahdusta, Zaw Htay kertoi Reutersille. On epäselvää, kannattaako armeija vapautuksia. Armeijalla on edelleen hallussaan paikallishallinnosta, järjestyksenpidosta ja turvallisuudesta vastaavat ministeripestit.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty kiitteli vankien vapauttamista ja kehotti hallitusta muuttamaan lakeja, jotka voivat johtaa ihmisten mielivaltaisiin pidätyksiin. Amnestyn mukaan ainakin viisi opiskelijajohtajaa on edelleen vankilassa.

Suu Kyistä tehtiin valtiollinen neuvonantaja

Myanmarin uusi hallitus astui virkaansa runsas viikko sitten. Sotilasjuntan räätälöimä perustuslaki esti Aung San Suu Kyitä nousemasta presidentiksi. Suu Kyi kertoi aikovansa hallita "presidentin yläpuolella", ja häntä varten perustettiin pääministeriin verrattavissa oleva valtiollisen neuvonantajan tehtävä.

Suu Kyi ilmoitti torstaina presidentti Htin Kyawin Facebook-sivulla, että poliittisten vankien vapauttaminen on hallitukselle ensiarvoisen tärkeä asia. Se oli Suu Kyin ensimmäinen virallinen toimi uudessa virassaan.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Lue seuraavaksi