Brysselin lentokentän hattumies tunnusti, metropommittajan seurassa ollut epäilty myös pidätetty

Neljä perjantaina pidätettyä miestä on pantu syytteeseen osallistumisesta terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin murhiin, belgialaissyyttäjät kertoivat. Kaksi pidätettyä vapautettiin.

Ulkomaat
Belgian poliisi suoritti perjantai-iltana suuren poliisioperaation Brysselissä.
Belgian poliisi suoritti perjantai-iltana suuren poliisioperaation Brysselissä.Stephanie Lecocq / EPA

Belgian syyttäjäviranomaisten mukaan Mohamed Abrini on myöntänyt olevansa Brysselin iskujen etsityin epäilty, niin kutsuttu "hattumies".

Hattua käyttänyt mies saapui Brysselin lentokentälle kahden itsemurhapommittajan kanssa, jätti pommilaukkunsa kentälle ja pääsi pakoon. Syyttäjänviraston tiedottajan mukaan eilen perjantaina pidätetty Abrini myönsi kuulusteluissa olevansa valvontakamerakuvassa näkyvä mies.

– Hän tunnusti olleensa rikospaikalla. Hän selitti heittäneensä takkinsa roskiin ja myyneensä hattunsa, syyttäjänviraston tiedotteessa kerrottiin uutistoimisto AFP:n mukaan.

Neljälle syytteet, kaksi vapaaksi

Syyttäjät ovat saaneet vahvistuksen myös sille, että niin ikään perjantaina pidätetty Osama K. on henkilö, joka nähtiin Maalbeekin metroaseman itsemurhapommittajan seurassa hiukan ennen iskua.

Viranomaiset eivät ole toistaiseksi ilmoittaneet Osama K:n koko nimeä tai kansallisuutta. Syyttäjänviraston virkamies kuitenkin sanoi nimettömänä uutistoimisto AP:lle, että hän on ruotsalainen.

Belgialaismedia on aiemmin kertonut nimettömiin lähteisiin viitaten, että pidätetty olisi Malmössä asunut Osama Krayem, syyrialaista syntyperää oleva ruotsalainen.

Belgialaissyyttäjät nostivat lauantaina syytteet yhteensä neljää eilen pidätettyä miestä vastaan. Kaksi pidätettyä vapautettiin kuulustelujen jälkeen. Kaikkia neljää vastaan nostettiin syytteet osallistumisesta terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin murhiin ja terroristijärjestön toimintaan.

Lähteet: Reuters, AFP, AP