Lapin kylät hurmaavat – 750 kilometriä ja 26 lappilaista kylää kolmessa päivässä moottorikelkalla

Lapin kelkkareitistö on Suomen paras. Pääosin hyväkuntoisia reittejä pitkin pääsee kaikkiin ilmansuuntiin. Toimittaja Tapio Nykänen kelkkaili huhtikuussa läpi 26 kylän ja neljän kunnan.

Kotimaa
Pallakset näkyvät Puljutunturista. Kelkkareitti ei mene ylös tunturiin
Pallakset näkyvät Puljutunturista. Kelkkareitti ei mene ylös tunturiinTapio Nykänen

Pidennetyn viikonlopun mittainen kelkkaretkemme alkaa Rovaniemeltä. Tarkoitus on ajaa Meltauksen ja Kieringin kautta Kittilään, ihailla Enontekiön eteläosia ja palata takaisin Lapin pääkaupunkiin Ylläksen ja lännen järvikylien kautta. Reitti kulkee läpi rajaseudun, jossa peräpohjalainen kulttuuri on vuosisatojen aikana niveltynyt saamelaisuuteen.

Ounasjoen länsipuolen moottorikelkkareitti Rovaniemeltä pohjoiseen vie sähkölinjaa pitkin Viiksjärven ja Sinettäjärven välistä. Reitti ylittää Viiksvaaran ja Ison Lehtovaaran, joista avautuu komea etelälappilainen vaarahorisontti. Sinervää metsää laikuttavat hakkuut, jotka ovat niin kiinteä osa kulttuurimaisemaa, ettei katsoja kiinnitä niihin juuri huomiota.

Ensimmäinen kylä, Sinettä, ohitetaan parin kilometrin päästä, ellei asiaa ole kahville tai tankille. Kylässä on viimeinen tankkauspiste kelkkailijalle, joka ajaa Ylläkselle. Matkaa täältä Ylläsjärvelle tulee noin 170 kilometriä, jonka ajaa huoletta yhdellä tankillisella useimmilla nykyisillä moottorikelkoilla. Ounasjoen itäpuolen reitillä tankkauspaikkoja on lähempänä, Meltauksessa ja Kieringissä.

Luomu-uraa Kittilään

Kelkkareitti on huhtikuisessa kevätaamussa hienossa kunnossa aina risteykseen, josta se jakaantuu Ylläkselle ja Marrasjärvelle meneviin väyliin. Lana on tasannut patikon edellisenä päivänä. Tuhnajajärvi on liukas ja nestejäähdytteinen kone ylikuumenee, kun irtolunta ei riitä jäähdyttämään sitä. Muuten keli on lähellä täydellistä. Aamulla jäässä ollut reitti on vesistöjen ulkopuolella jo ehtinyt sulaa ja pehmentyä sopivasti.

Nunnasen ja Puljun välistä vaaramaastoa
Ajonäyte Nunnasen ja Puljun välisessä vaaramaastossa.Tapio Nykänen

Marrasjärven ja Meltauksen välillä palaamme arkeen. Luonnonmukaisessa kunnossa oleva maakuntaura on paikoin vain yhden kelkan levyinen, eikä maata tasaavia koneita ole tässä kairassa nähty muutamaan vuoteen. Etenemisnopeus putoaa jyrkkäpiirteisessä patikossa kolmeenkymmeneen kilometriin tunnissa. Paikoin reitillä on telan levyisiä syviä railoja, jotka ovat porautuneet lumeen edellisviikon suvikeleillä. Kone pysyy viileänä, mutta kuljettajat lämpenevät.

Samat olosuhteet vallitsevat seuraavat sataviisikymmentä kilometriä. Reitti muuttuu tasaista muistuttavaksi vasta Kittilän kirkonkylän pakeilla. Aikaisemmin talvella ura olisi miellyttävämpi, mutta pääsiäinen ja kymmenet tai sadat kelkat ovat jättäneet sille nyt jälkensä. Kiire meillä ei onneksi ole, kuten ei turistimatkalla pidä ollakaan.

Muutoin Kittiläntien itäpuoli tarjoaa moottorikelkkailijalle mainiota maakuntamatkailua. Reitti kiemurtelee poroaitojen lomasta mahtaville järvenselille, ylittää horisonttiin jatkuvia jänkiä ja taittuu kuusikoiden hämärään.

Kieringin kyläkaupassa on tunnelmaa
Kieringissä tankataan sekä kelkka että kuski.Tapio Nykänen

Parasta ovat ehkä kuitenkin Unarin ja Kieringin pittoreskit miljööt. Kylien rakennuskanta on lappilaisittain vanhaa ja pihapiirit kertovat perinteisistä elinkeinoista, lähinnä maataloudesta, poronhoidosta ja kalastuksesta. Kieringin sympaattinen kyläkauppa on sinänsä nähtävyys. Polttoainetta on tarjolla sekä kuskeille että kelkoille.

Tuntureilla ja vuomilla

Rovaniemen sijainti on siinä mielessä krantummallekin kelvollinen, että kaupungista on kelkkakeinoakin pitkin vain päivän siirtymä tuntureiden kainaloon, syvään Lappiin. Kun heräämme toisen matkapäivän aamuna Kittilän Könkäällä, piirtyvät maisemassa Levi- ja Kätkätunturit. Tämä on aitoa pohjoista, jossa muinainen Päiviö-noita suoritti urotekoja ja uusheränneet saarnamiehet julistivat Laestadiuksen parannusta.

Könkäältä ajamme pohjoiseen Raattamaan tankkaamaan ja syömään välipalaa. Matkalla olisi mahdollisuus kahvistella ja tehdä taulukauppoja Pöntsössä Raekallion galleriassa, mutta koska repuissamme ei ole tällä kertaa tilaa taiteelle, jatkamme matkaa kohden pohjoista.

Risteyksessä Raattamasta pohjoiseen
Risteyksessä Raattamasta pohjoiseen, taustalla siintävät Pallas- ja Ounastunturit.Tapio Nykänen

Raattaman kaupalla tarjoillaan valtavia munkkeja, joiden syömisessä vierähtää varttitunti. Poronhoidosta ja matkailusta elävä kylä näköttää Pallastuntureiden kupeessa. Taivaskero ja muut tunturijonon huiput tavoittavat taivasta siinä, mihin talot loppuvat.

Raattaman jälkeen reitti siirtyy suurille soille, joilla eteneminen on nopeaa. Käännymme seuraavasta risteyksestä kohden Peltovuomaa, joka on rakennettu hiekkadyyneille mahtavien vuomien keskelle. Nyt ollaan jo virallisella saamelaisalueella. Suomalaisetkin elävät täällä omaleimaisessa rajamaan kulttuurissa, johon kuuluvat porot, kalastus, moottorikelkat, karvalakit ja pitkähelmaiset lämmittelytakit.

Erämaakylien kautta Levin kupeeseen

Peltovuoman jälkeen reitti ohittaa Nunnasen kylän, josta se kääntyy kaakkoon ja palaa Kittilään. Nunnasesta on matkaa vanhalle rajavartioasemalle Kalmakaltioon vain kymmenkunta kilometriä. Luoteessa lepää Pöyrisjärven erämaa-alue ja koillisessa, Peltotunturin takana, Vaskojoen ja Lemmenjoen kalaisat seudut.

Nunnasen maisemaa
Nunnasen maisemaaTapio Nykänen

Pidämme taukoa laakean ja avonaisen Puljutunturin tienoilla. Reitti on siirtynyt soilta metsään, jossa se kulkee ylös ja alas kumpuilevassa vaaramaastossa. Reitti on lanaamaton, mutta liikennettä on ollut paljon vähemmän kuin Levin eteläpuolella ja niinpä eteneminen on miellyttävää.

Maastossa on paljon hiihtäjien jälkiä. Sekä Puljussa, Lompolossa että Tepastossa asustaa kevätaikaan paikallisten lisäksi matkailijoita, jotka viettävät lomaansa mielellään hieman kauempana tunturikeskusten hälystä. Erämainen Puljutunturi on monen retkikohde.

Tepastossa palaamme omille jäljillemme ja ajamme leveää ja hyväkuntoista reittiä takaisin tukikohtaan Könkäälle. Illansuussa tulen ajatelleeksi, että kylästä on Leville matkaa juuri sopivasti. Kiihkeänä käyvä matkailusesonki näkyy lisääntyneenä liikenteenä teillä ja hiihtoladuilla, mutta sinisessä illassa on lähes hiirenhiljaista. Kymmenen kilometrin päässä lauletaan täysin palkein Aikuista naista, mutta täällä mikään ei riko kevätyön rauhaa.

Turistipattia Ylläsjärvelle

Kolmas ajopäivä on kaksijakoinen. Yhtäältä ajaminen tuntuu jo selässä, toisaalta elimistö alkaa vasta tottua kulkemisen rytmiin. Ihanteellinen kelkkareissu olisi muutamaa päivää pidempi (ja sisältäisi myös pilkkimistä) mutta työ kotikonnuilla ei odota tekijäänsä.

Kierrämme Aakenustunturin hevosenkengän ja suuntaamme Ylläsjärvelle tankkaamaan. Aamusumu kastelee ajolasit ja reitin tiheä ja kivikova patikko - niin sanottu turistipatti - linkoaa lihaksista jumit. Vaikka ajopäiviä on takana vain kaksi, höykytyksestä nauttiminen kysyy hetkellisesti asennetta. Sitä löytyy riittävästi, sillä vieläkään meillä ei onneksi ole kiire mihinkään.

Kevätkelkkailussa pitää välillä ylittää sulia ojia
Keväisin ojat ovat sulia ja silloin kelkailija voi saada "virkistävän" suihkun.Tapio Nykänen

Ylläsjärvi on kaunis niin kuin aina. Keltaiset ja punaiset peräpohjalaistalot värittävät valkoista rantamaisemaa, jonka takana jylhä Ylläs kohoaa. Eelin Kaupalla on vuokrakelkkoja tankilla. Hiki valuu etelän miestenkin otsalta. Munkki maistuu monelle.

Järvikylien kautta kotiin

Ylläsjärven eteläpuolella on kaksi luvallista umpilumen ajoaluetta, mikä on edelleen harvinaista Suomessa. Tarvetta merkityille alueille on, sillä pitkämattoisia syvän lumen kelkkoja myydään vuosi vuodelta enemmän. Ohitamme Kielisenvuoman ja Isovuoman kurvailujängät tällä kertaa reittiä myöten. Keväthanki on kovaa kuin jää emmekä muutenkaan tunnu olevan leikillisellä tuulella. Robert Heleniuksen edellisiltainen tappio nyrkkeilyssä vaivannee.

Edelleen hieman kehno keino vie meidät ohi Länsi-Lapin komeiden järvikylien, Kurtakon ja Venejärven. Kolmannen kylän, Vaattojärven jälkeen reitin kunto alkaa viimein parantua. Pasmajärven kohdilla ajaminen on jo parhaimmillaan. Reitti on sen verran epätasainen, että mielenkiinto säilyy yllä, mutta jäinen turistipatti on jäänyt taakse, hiihtokeskusten ympäristöön.

Pasmajärven jäällä
Pasmanjärven jäällä on hyvä hengähtää.Tapio Nykänen

Kun ylitämme kuntarajan ja saavumme Rovaniemen puolelle, muuttuu ajoväylä täysin tasaiseksi. Lana on käynyt kääntymässä Kienajajoella, eikä reitillä ole sen jälkeen montaa kelkkaa liikkunut. Aurinkokin kurkistaa pilvien takaa. Loppumatka on leppoista nautintoa pohjoisen Rovaniemen hienoimmissa vaaramaisemissa.

Kolmen päivän kelkkaretken saldoksi tulee noin 750 kilometriä, lukemattomia vaaroja, tuntureita ja soita, 26 kylää ja neljä kuntaa. Polttoainetta on palanut kovissa olosuhteissa ja rauhallisella matkavauhdilla suhteellisen vähän, 11–13 litraa sataa kilometriä kohden. Omin lihasvoimin liikkuminen kukaties palkitsee vielä enemmän, mutta oma viehätyksensä tässäkin kulttuurimatkailun muodossa on.