Riihimäki hylkäämässä elinkaarimallia Uramon koulussa

Riihimäen kaupunki saattaa hylätä ajatukset toteuttaa Uramon uusi koulu elinkaarimallilla.

elinkaarimallit

Uramon koulun rakentaminen Riihimäen kaupungin omin rahoin näyttää tulevan elinkaarimallia halvemmaksi ja ennen kaikkea koulua päästäisiin rakentamaan jopa vuotta aikaisemmin.

Elinkaarimallisssa koulun rakentaja vastaisi koulurakennuksesta 20 vuoden ajan. Tänä aikana muutostöiden tekeminen koulurakennuksessa voisi olla hankala toteuttaa.

Kilpailuttamisen kannalta hankaluuksia tuottaa myös se, että elinkaarimallilla koulun pystyisi toteuttamaan vain muuttama rakennusyritys.

Uramon koulua päästään rakentamaan aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella. Riihimäen tekninen lautakunta saa tiistain kokouksessa luettavakseen Uramon koulun toteutusmallien esiselvityksen.