Älypuhelin poltti nukkuvan nuoren sänkyyn reiän – "Huoneessa oli savua"

Kajaanilaisperhe säikähti, kun lukiolaispojan puhelin alkoi savuta keskellä yötä. Puhelimen lataaminen sängyssä johtaa Tukesin mukaan harvoin ongelmiin, mutta kun niin käy, jälki ei ole kaunista.

tekniikka
Palanut akku jätti jäljet patjaan.
Yleisökuva

Monilla on tapana viettää aikaa puhelimen äärellä sängyssä. Esimerkiksi videoiden katselu tai kavereille juttelu vievät huomattavasti akkua, joten puhelin saattaa olla samalla myös latauksessa.

Kajaanilainen nainen koki lievän järkytyksen, kun hänen lukioikäisen poikansa latauksessa ollut puhelin rupesi savuamaan sängyllä. Poika oli nukahtanut puhelimen viereen, ja jostain syystä puhelin – todennäköisesti sen akku – oli ylikuumentunut.

– Poika heräsi itse ennen palohälytintä siihen, että huoneessa oli savua, kertoo pojan äiti.

Akku oli ilmeisesti myös jollain tavalla poksahtanut, sillä se oli irronnut puhelimesta ja syöpynyt lakanan läpi patjaan saakka.

– Ainakin meidän perheessä opittiin nyt, että kännykkä on laturissa mielellään päiväsaikaan ja jossain muualla kuin siellä, missä on kangasta ja palavaa materiaalia.

Palanut akku jätti jäljet patjaan.
Puhelimen akku oli posahtanut irti ja polttanut lakanan ja petauspatjan pintaa.Yleisökuva.

Perheen toimintatavat eivät ole kuitenkaan muuttuneet dramaattisesti, nainen kertoo. Sen sijaan puhelimen ikään ja kuntoon voisi hänen mielestään kiinnittää enemmän huomiota. Tulipaloa ei tässä tapauksessa onneksi syttynyt, ja vahingoista kärsinyt petauspatja saatiin kiskottua pihalle pakkaseen tuulettumaan.

– Tämä iltapäivä on mennyt tekstiilejä pestessä.

Kolmisen vuotta vanha puhelin hiiltyi käyttökelvottomaksi, eikä edes SIM-korttia saatu irti puhelimesta. Nainen kertoo, että asiasta on keskusteltu perheessä.

En ihan niin radikaaliksi haluaisi lähteä, että lähtisin rajoittamaan sängyssä lataamista.

Sami Karisola

– Sehän ei ole mitenkään epätavallista, että puhelimet ylikuumenevat, hän sanoo.

Perhe ei koe tarvetta olla yhteydessä vakuutusyhtiöön tai valmistajaan asiasta, sillä puhelimella oli jo käyttöikää, eikä vahinko ollut mittava. Nainen arvelee myös, että asiassa voidaan vedota vääränlaiseen puhelimen käyttöön tai säilytystapaan.

Onni onnettomuudessa oli, että poika heräsi savuun, palohälyttimet olivat kunnossa, ja viimeistään perheen koira olisi reagoinut, jos savun määrä olisi lisääntynyt.

– Pahimmassa tapauksessa se olisi polttanut koko rivitalomme, nainen toteaa.

Käytä alkuperäistä laturia ja vältä kolhuja

Vastaavia tapauksia on ollut uutisissa aiemminkin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan puhelimen posahtamiset eivät ole erityisen yleisiä, joskin niitä tulee Tukesinkin tietoon muutamia kuukaudessa. Silloinkin kyse on viallisista laitteista, sillä kunnossa oleva laite sammuttaisi itsensä ylikuumentuneena.

– Nämä ovat suhteellisen harvinaisia tapauksia, kun ottaa huomioon, miten paljon näitä laitteita on ja minkälaisessa käytössä ne voivat olla, sanoo Tukesin sähkötuotteiden turvallisuudesta vastaava ylitarkastaja Sami Karisola.

Kannettava tietokone, tabletti ja älypuhelin.
Mobiililaitteet voivat kuumeta kovassa käytössä.Mirva Ekman / Yle

Puhelimet ja kannettavat tietokoneet ovat usein alttiita kolhuille ja kosteudelle. Kolhut, akun pullistuminen tai laitteen ylikuumeneminen voivat olla varoitusmerkkejä siitä, että laitetta ei ole enää turvallista käyttää.

– Yksi syy näihin on, että latauksissa ei ole käytetty alkuperäistä laturia tai vastaavaa laitetta, vaan tarvikelaturia, joka on voinut vaurioitua. On myös mahdollista, että itse laturi on aiheuttanut vikatilanteen, joka on johtanut akun vaurioitumiseen, toteaa Mika Toivonen, Tukesin johtava asiantuntija sähköturvallisuusasioissa.

Kajaanilaisnaisen mukaan heidän tapauksessaan puhelimessa on käytetty tuotteen alkuperäistä laturia ja vuoden vanhaa, alkuperäisosana ostettua merkkiakkua.

Lataa omalla laturilla ja näkyvillä

Toivosen tiedossa on tapauksia, jossa laite on aiheuttanut rajuhkon tulipalon.

– Akku on poksahtanut siten, että se syöksee tulta. Pahimmillaan se sytyttää vuodevaatteet, mutta onneksi ei ole mitään vakavampaa tapahtunut, kun asia on huomattu ajoissa.

Vakuutuksen kannalta kannattaa muistaa, että itse puhelimen vahingoittumisen osalta kuluttajan tulee olla yhteydessä puhelimen myyjään tai valmistajaan. Vakuutus ei korvaa takuun piiriin meneviä vahinkoja, kertoo OP:n korvauspäällikkö Kirsi Yrttiaho. Sängyn vahingoittuminen voidaan kuitenkin Yrttiahon mukaan korvata vakuutuksesta.

Yksi syy näihin on, että latauksissa ei ole käytetty alkuperäistä laturia tai vastaavaa laitetta, vaan tarvikelaturia, joka on voinut vaurioitua.

Mika Toivonen

Paras keino välttää ongelmia on käyttää alkuperäisiä latureita, Tukesilta todetaan. Laitteiden lataamista sängyssä ei voida kieltää, joskin siinäkin voi käyttää harkintaa.

– En ihan niin radikaaliksi haluaisi lähteä, että lähtisin rajoittamaan sängyssä lataamista. Mutta jos laitteen peittää tai lataa peiton alla, on selvää, että lataamisesta muodostuva lämpö ei pääse haihtumaan, Tukesin Sami Karisola sanoo.

– Ainakin voisi pitää huolen, ettei lataa missään lehtipinon tai paperipinon päällä tai paikoissa, missä syttyviä materiaaleja on.

Kannettavan tietokoneen pitäminen tyynyn päällä voi tukkia puhelimen tuuletusaukot, jos tuulettimet sijaitsevat tietokoneen pohjassa. Normaalin, ehjän laitteen ei pitäisi aiheuttaa riskiä kuumetessakaan.

Takataskussa taittunut akku tai muutoin vaurioitunut puhelin onkin sitten eri asia. On tärkeää tarkkailla omaa tuotetta ja seurata mahdollisia vikoja. Jos laite ei lataudu kunnolla, lataus purkaantuu todella nopeasti tai muuta poikkeuksellista tapahtuu, laite pitäisi tarkastuttaa.

– Ei normikuluttaja oikein pysty muuta tekemään kuin tarkkailemaan tuotetta ja lataamaan sitä ohjeiden mukaisesti, Tukesin Mika Toivonen sanoo.

Lisäys 13.4. klo 10:36: Kajaanilaisnaisen mukaan heidän tapauksessaan puhelimessa on käytetty tuotteen alkuperäistä laturia ja vuoden vanhaa, alkuperäisosana ostettua merkkiakkua.