"Päivän masentavin uutinen" – kaupunginjohtajan ero yllätti kaikki Keravalla

Keravan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Eero Lehden (kok.) mielestä Härkönen jätti työnsä kesken. Tulevalta kaupunginjohtajalta Lehti ei vaatisi puoluekirjaa.

kuntapolitiikka
Petri Härkönen.
Petri Härkösen oli määrä jatkaa virassaan Keravan johdossa vuoteen 2017 saakka.Yle

Keravan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti kuvailee Petri Härkösen eroilmoitusta masentavaksi takaiskuksi.

Keravan kaupunginjohtajana vuonna 2010 aloittanut Petri Härkönen ilmoitti maanantai-iltana pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa eroavansa tehtävästään kahden kuukauden irtisanomisajan jälkeen. Sen kummemmin Härkönen ei eilen päätöstään perustellut.

Lehti kertoo tienneensä, ettei Härkösellä ollut aikomuksena jäädä Keravalle kaupunginjohtajakautensa jälkeen, mutta varsinainen eroilmoitus kesken kauden tuli Lehdelle täytenä yllätyksenä. Härkösen oli tarkoitus jatkaa 35 000 asukkaan kaupungin puikoissa vuoteen 2017.

– Petri sanoi, että jos hän olisi kertonut minulle aiemmin, olisin varmaan onnistunut kääntämään hänen päänsä ja saanut hänet jatkamaan, Lehti virkkoo.

Äkkipikainen, mutta aikaansaava

Pitkän linjan poliitikko Lehti kertoo olleensa tyytyväinen äkkipikaisenakin pidetyn Härkösen työskentelyyn Keravan johdossa. Härkösen aikana Keravan talous on porskuttanut paremmin kuin monella naapurikunnalla ja kaupungin keskustaa on kehitetty vauhdilla.

Härkönen on saanut aikaan, mutta myös paljon kritiikkiä toimintatavoistaan.

– Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Keskeisissä asioissa Härkönen on voimakastahtoinen, määrätietoinen ja ripeästi etenevä. Hän sai kaupungin monet asiat kuntoon, mutta tekemättömiäkin töitä jäi. Olisin toivonut, että hän olisi vielä jatkanut.

Viime kesänä Keravan kaupunginhallitus puuhasi Lehden johdolla salassa Härköselle 1 700 palkankorotuksen, jonka ansiosta Härkösen palkka nousi 12 000 euroon.

Lehti perusteli palkankorotusta tuolloin sillä, että hallitus halusi pitää Härkösen kaupungin palveluksessa ja oli siksi valmis korottamaan hänen palkkaansa. Härkönen oli syksyllä 2014 hakenut Jyväskylän kaupunginjohtajan paikkaa ja ilmoittanut keväällä jatko-opiskelusuunnitelmistaan.

Härkönen tähtää suurempiin kuvioihin

Härkönen itse kertoi Yle Uutisille aamulla, että hän oli kypsytellyt ajatusta erosta jo vuoden ajan.

– Kerava on nyt hyvässä kunnossa, ellei jopa vahvimpia kuntatalouksia Suomessa. Nyt on hyvä hetki lähteä ja antaa jonkun toisen viedä kaupunkia eteenpäin.

Keravan kaupungin hallinnossa on räiskynyt Härkösen johtokauden aikana. Viime syksynä puhuttiin jopa johtamiskriisistä, kun Härkönen ajautui kiistoihin kehitysjohtaja Pekka Kaurasen kanssa.

Härkönen sanoo, ettei hänen lähtöönsä liity poliittisia ristiriitoja. Hän haluaa omien sanojensa mukaan keskittyä jatkossa parhaaseen osaamisalueeseensa eli johtamisjärjestelmien kehittämiseen. Tätä hän pääsee tekemään jossain suuressa kaupungissa, jonka nimeä hän ei vielä suostu paljastamaan. Vuoden määräaikaisen pestin jälkeen Härkönen siirtyy yksityiselle puolelle asiantuntijatehtäviin.

– Itse näen, että nyt on oikea hetki katsoa tehtäviä, joissa voin itse kehittyä eteenpäin.

Tiukka maine ei vain puhetta

Keravan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Liimatainen (sd.) sanoo, että puheet Härkösen tiukasta johtamistyylistä eivät ole pelkkiä puheita. Moni poliitikko on myös kommentoinut, että värikkäänä hahmona pidetyn Härkösen joustavuus on maantiejyrän luokkaa.

– Kyllä maine pitää paikkansa. Mutta on oltava tiukka, jos haluaa saada muutosta aikaan, Liimatainen sanoo ja lisää sitten:

– En usko, että kukaan voi olla tyytymätön hänen aikaansaannoksiinsa.

Liimatainen on Eero Lehden lailla samaa mieltä siitä, että Härkösen työt jäävät yllätyseron takia kesken.

– Meidän keskustan osalta on vielä sellaisia rakenteita tekemättä, jotka olisivat vaatineet Petrin mukaan neuvotteluihin. Hän on keskeinen kaupunginjohtaja koko Keski-Uusimaan kehittämisessä.

Kahden kuukauden irtisanomisajan umpeuduttua Keravan johtoon nousee Härkösen sijainen, tekninen johtaja Kirsi Rontu. Härkönen kertoo kulkeneensa jo tovin Rontun kanssa samoissa kokouksissa perehdytysmielessä, jotta kaupunginjohtajan vaihto tapahtuisi mahdollisimman mutkattomasti.

– Olen itse vielä kaksi kuukautta kuvioissa ja huolehdin, että asiat hoituvat sen jälkeenkin hyvin.