Laboratorioiden potilasvahingot ovat äärimmäisen harvinaisia

Viime vuonna kirjattiin HUSLAB:ssa vain viisi potilasvahinkoilmoitusta, joista korvaukseen johtaa arvioiden mukaan ainoastaan yksi tapaus. Näytteitä HUSLAB otti 14 miljoonaa kappaletta.

Kotimaa
Huslab kamppi
Petteri Juuti / Yle

Potilasturvallisuus nousi esille, kun hoitaja otti toissa viikolla 19 näytettä käytetyillä neuloilla HUSLAB:ssa. Viime vuonna HUSLAB otti näytteitä 14 miljoonaa kappaletta.

– Potilasvahinkoilmoituksia HUSLAB:sta on 2015 tehty viisi. Jos arvioidaan, että niistä korvataan samalla frekvenssillä kuin tavallisesti, korvattavaksi jää yksi potilasvahinko. Eli hyvin pienistä määristä [potilasvahinko] on kysymys kun otetaan 14 miljoonaa näytettä vuodessa, HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen korostaa.

Henkilökunta suuremmassa vaarassa

Lehtosen mukaan potilasta huomattavasti suurempi vaara onkin henkilökunnalla, joille tapahtuu vuodessa yli sata neulapistotapaturmaa.

– Tartuntariski on olematon. On todennäköisempää voittaa lotossa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa on vähän veriteitse tarttuvia tauteja, Lehtonen sanoo.

Yleisin syy potilastapaturmaan Lehtosen mukaan on laboratoriossa kaatuminen.

– Potilas nousee ylös, pyörtyy ja lyö päänsä.

Turvaneulat vähentäneet onnettomuuksia

HUS:ssa on käytetty jo muutaman vuoden ajan niin sanottuja turvaneuloja. Lehtosen mukaan turvaneulat ovatkin vähentäneet henkilökunnan pistohaavereita.

Lehtosen mukaan nyt sattunut tapaturma johtui siitä, että neulatyyppi oli uusi ja hoitaja ei ymmärtänyt sen mekanismia.

_Tarkennettu Lehtosen sitaattia, Suomessa on vähän veriteitse tarttuvia tauteja, aikaisemmin veritauteja. _