Jane Austenin klassikkoromaani vihdoin teatterin lavalle Pohjoismaissa: "Hämmästyttävää, ettei sitä ole ennen tehty "

Ylpeys ja ennakkoluulo on sovitettu teatteriesitykseksi Kotkassa. 1800-luvulla kirjoitetun romaanin tapahtumat on viety näyttämölle ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Kotimaa
Äiti ja neljä tytärtä teatterinäytelmässä lavalla.

Jane Austenin klassikkoromaani Ylpeys ja ennakkoluulo on sovitettu teatteriesitykseksi ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Kantaesitys saa ensi-iltansa Kotkassa tulevana lauantaina.

Näytelmän ohjaaja Tommi Kainulainen yllättyi kuullessaan, että Kotkan kaupunginteatteri pääsisi tekemään näytelmän ensimmäisenä.

– Se on hämmästyttävää, ettei sitä ole ennen tehty Pohjoismaissa. Yksi syy voi olla, että siihen on vaikea tarttua, koska Austenin käyttämä englannin kieli on niin rikasta. Kääntäminen vaati joidenkin asioiden muuttamista kielessä, Kainulainen tuumaa.

Näytelmän on suomentanut Aino Piirola ja sen sovittanut Simon Reade.

Ihmisiä 1800-luvulta

Kotkan kaupunginteatterin johtaja Snoopi Siren kertoo, että Ylpeys ja ennakkoluulo ”tipahti syliin” teatterin kontaktien kautta. Ajankohtakin oli täydellinen, sillä yleisöpalautteessa on kaivattu epookkipukudraamaa.

1800-luvun Englantiin sijoittuvan tarinan keskiössä on Bennetin perheen tyttären Elizabethin ja piirikuntaan saapuvan Mr. Darcyn rakkaustarina. Kainulaisen mielestä teoksesta tekee kestosuosikin etenkin sen monet syvälliset hahmot.

– Austenin ihmiskuvaukset ovat tarkkoja, ja se miten hän on tarkkaillut sen ajan ihmisiä, löytänyt heistä monia puolia ja silti onnistunut tekemään sekä komediaa että romantiikkaa. Se tekee Ylpeydestä ja ennakkoluulosta niin rakastetun.

Elizabethin roolissa nähdään Rosanna Kemppi, Mr. Darcyä näyttelee Toni Harjajärvi.