1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Mervi-hirven kosijoihin varaudutaan jo Villieläinhoitolassa – syksyn rykimäaika mietityttää

Mervi-hirvi täyttää pian vuoden. Se odottaa uutta kesää hoitajansa Markku Harjun kanssa Pohjanmaan Villieläinhoitolassa. Merville on aidattu oma elinpiiri hoitolan alueelle. Nähtäväksi jää, miten aidat pitävät kosijat loitolla syksyn rykimäaikaan.

Markku Harjun hoidokki Mervi-hirvi on pian vuoden ikäinen. Kuva: Antti Haavisto/Yle

Pohjanmaan Villieläinhoitolassa seurataan kevään merkkejä. Kevät on perinteisesti kiireistä aikaa, kun löytyeläimiä tuodaan hoidettavaksi, Eilen hoitolaan kiikutettiin pieni, vielä karvaton oravanpoika.

Jäät  ovat lähteneet merestä ja lumi poissa. Elämä alkaa.

Pikkuhiljaa puihin syntyy silmuja, mikä hoitolan omistaja Markku Harjua erityisesti ilahduttaa. Niistä saadaan nimittäin tuoretta ruokaa Harjun silmäterälle, noin vuoden ikäiselle Mervi-hirvelle.

Aitalankojen välistä hevosaitaukseen

Mervi tuotiin Pohjanmaan Villieläinhoitolaan vajaa vuosi sitten ihan vauvana. Se on elellyt koko pienen ikänsä hoitolan alueella ja seurannut Harjua, minne tämä meneekin.

– Se sai vauvana liikkua koko viime kesän, missä halusi. Silti se halusi aina tulla hevosboksiin yöksi nukkumaan hevosten ja muiden kanssa. Aamulla se tuli sitten takaisin tänne, oli metsässä päivät ja kävi meressä uimassa, Harju kertoilee.

Mervi-hirvi ja Markku Harju Kuva: Antti Haavisto/Yle

Markku muistaa, miten Mervi vasana piipahteli esimerkiksi hevosaitauksessa tuosta vaan. Meni aitalankojen välistä aitaukseen, kipsutteli aitauksen poikki ja taas toiselta puolelta sieltä pois.

Rykimäaikaa odotellessa

Nyt Merville on aidattu sille tutuin alue, noin puolentoista hehtaarin palanen tonttia. Siellä se viihtyy ainakin vielä. Syksy on sitten taas uusi juttu. Odotettavissa saattaa olla poikakavereiden vierailuja.

– Kokemusta on, että kolmemetrinenkin lankkuaita menee rikki, kun uros haluaa vierailla naaraan luona. Syksyllä, kun rykimäaika alkaa, niin pahoin pelkään, että se on edessä, Markku Harju naurahtaa.

– Perheenlisäys on ihan mukava asia, sitä en vastusta, mutta että se tapahtuisi Mervillä täällä aitauksessa, olisi pääasia.