Nyrölän koulun lakkauttaminen jälleen esillä

Jyväskylä suunnittelee Nyrölän koulun 15:n oppilaan siirtoa ensi syksynä Tikkakoskelle. Asia tuli esille kaupungin sivistyslautakunnan iltakoulussa tiistaina.

Nyrölä, Jyväskylä
Nyrölän koulu Jyväskylä. Koulujen lakkautukset eivät riitä alkuunkaan kun Jyväskylässä haaetaan säästöjä.
Nyrölässä taisteltiin koulun säilymisen puolesta vuoden 2012 marraskuussa.

Jyväskylässä kaupunki aikoo tuoda Nyrölän koulun lakkauttamisen sivistyslautakunnan päätettäväksi nopealla aikataululla. Ennen kahden viikon päästä pidettävää kokousta kylällä pidetään keskustelutilaisuus.

Nyrölän koulun oppilaskehitys on ollut seurannassa vuosia. Asia nousi jälleen esille tiistaina sivistyslautakunnan iltakoulussa, jossa lautakunnalle esiteltiin koulua koskevia kustannustietoja ja oppilasmääräennusteita.

Kaupungin uusimpien oppilasennusteiden mukaan Tikkakosken ja Puuppolan alueen oppilasmäärä ei kasvaisikaan niin paljon kuin vuonna 2014 tehdyssä kouluverkkoselvityksessä arvioitiin.

Tällä hetkellä Nyrölässä on 18 oppilasta, mutta ensi syksynä enää 15.

Jyväskylän kaupunki on laskenut saavuttavansa noin 180 000 euron säästön koulun sulkemisella. Lisäksi kaupunki on arvioinut 1980-luvulla peruskorjatun koulun vaativan viiden seuraavan vuoden aikana liki 300 000 euron korjauksia. Koko kiinteistön peruskorjauksen hintalapuksi on laskettu 1,3 miljoonaa euroa.

Mikäli Nyrölän koulu lakkautettaisiin tämän lukukauden jälkeen, alueen oppilaat siirtyisivät ensi syksynä Tikkakosken yhtenäiskouluun, jonne ei tarvitsisi perustaa uusia opetusryhmiä.