1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Jutta Gustafsbergin terveiset A2 Taloustalkoot-iltaan: Avataan kukkaron nyörejä ja lisätään kulutusta

Menestynyt fitness-yrittäjä sanoo osallistuvansa taloustalkoisiin ostamalla palveluita. Työntekijöilleen hän maksaa bonuksia, jotta nämäkin pääsevät kuluttamaan.

Kuva: Jussi Mansikka / Yle

– Vaikka Suomen talous rämpii, se ei minun arjessani oikeastaan näy, sanoo monista tv-ohjelmistakin tuttu fitness-yrittäjä Jutta Gustafsberg.

– Pyrin kuluttamaan edelleen paljon. Käyn kampaajalla, kosmetologilla ja jalkahoidossa – muun muassa.

Jos minulta otettaisiin pois kaikki, mitä olen saanut aikaiseksi, en jäisi toimettomaksi.

Jutta Gustafsberg

Gustafsberg suosittelee samaa muillekin.

– Jos kaikki vetävät rahahanat kiinni ja lopettavat kuluttamisen, siitä koituu hallaa pienyrittäjille. Niiden, joilla on mahdollisuus avata kukkaron nyörejä, pitäisi nyt laittaa raha kiertämään.

Tiukka taloustilanne ei näy Gustafsbergin omistaman yrityksenkään tuloksessa. Kunto- ja laihdutusvalmennusta tarjoavan Fitfarmin liikevaihto on kasvanut neljässä vuodessa 280 000 eurosta kolmeen miljoonaan euroon. Ja kasvu jatkuu.

– Juuri katsottiin toimitusjohtajan kanssa, että kyllä tältä ensimmäiselltäkin kvartaalilta pienet bonukset henkilökunnalle maksetaan, hän sanoo.

– Jos pystyn antamaan pikkuisen ekstraa työntekijöille, he ovat tyytväisiä ja onnelisia. Ja silloin yrityskin voi hyvin.

Hyvä ideasta kannattavaksi liiketoiminnaksi

Vaikka Fitfarm on vasta kuusivuotias, Jutta Gustafsberg on toimut yrittäjänä pitkään. Aiemmissa liiketoimissa – muun muassa vaate- ja ternimaitobisneksessä – hän sanoo menneensä raha edellä. Nyt lähtökohta on toinen.

– Fitfarmissa teen bisnestä ensimmäistä kertaa suurella sydämmellä ja auttamisen halusta, Gustafsberg sanoo.

– Ensimmäiset 60 000 ihmistä valmensimme ilmaiseksi ennen kuin aloimme kollegani Jari "Bull" Mentulan kanssa ajatella, että ehkä tästä voisi ottaa rahaakin. Hyvästä ideasta lähtikin versoutumaan erittäin kannattava liiketoiminta.

Paitsi hyvä idea, Fitfarmin menestyksen taustalla on omistajan mukaan innostus ja rakkaus tekemiseen.

– Jos palvelu on kunnossa, kyllä se huonosta taloustilanteesta huolimatta tekee kauppansa.

Tiukka taloustilanne ei näy Jutta Gustafsbergin elämässä. Kuva: Jussi Mansikka / Yle

Vaikka Gustafsberg on onnistunut tienaamaan paljon rahaa, menestyminen ei hänen mukaansa ole helppoa.

– Huipulle pääsy vaatii ihan hemmetin paljon. Pinnalla voi näkyä hieno talo, kallis auto ja paljon rahaa. Mutta pinnan alla on valtavasti työtä, pitämättömiä lomia, ahkeruutta ja innostamista silloinkin, kun väsyttää, hän sanoo.

– Kyllä jokainen on oman onnensa seppä. Jos minulta otettaisiin pois kaikki, mitä olen saanut aikaiseksi, en jäisi toimettomaksi. Keksisin ihan mitä vaan. Lähtisin keräämään pulloja tai tekisin saunavihtoja. Tai ihan mitä tahansa.

A2 Taloustalkoot-ilta maanantaina 18.4. klo 21.30 Yle TV2:ssa. #a2ilta