Vapaan sian liha keventää nakinsyöjän omaatuntoa – Vihdissä sikamaisuus on hyvän elämän lähtökohta

Vihtiläisellä Ollikkalan sikatilalla saattavat asua Suomen onnellisimmat ruuaksi päätyvät siat. Ne kasvavat koko ikänsä vapaana olkipahnojen päällä eivätkä ole ahtaista porsitushäkeistä kuulleetkaan.

Kotimaa
Vapaita porsaita

VIHTI Mitä? Eikö täällä pitäisi haista pahalta? Se on ensimmäinen ajatus, kun astuu sikalaan Ollikkalan tilalla Vihdissä. Sikaloille tyypillinen pistävä lemu ei lävähdäkään sieraimiin ja pesiydy ihohuokosiin. Suojahaalari ja sen hupun alle huolella asetellut hiussuortuvat tuntuvat melkein liioittelulta.

Sikatilan isäntä Jari Ollikkala virkkoo, että tältä haisevat onnelliset siat. Jos eivät aivan ruusunnupuilta, niin eivät eteiseen unohtuneelta biojätepussiltakaan.

No, millainen sitten on onnellinen sika sen lisäksi, ettei sellaisen kohdatessaan tottumattoman tarvitse pidellä sormilla nenäänsä?

– No, sen kun katsoo näitä! Eihän tuon onnellisempaa ole, kun saa olla vapaana laumassa ja ruokakin on vieressä, isäntä Jari Ollikkala sanoo.

Jaloissa vilisee kymmeniä viisiviikkoisia pikkupossuja. Osa torkkuu olkikasassa, ja nälkäisimmät yrittävät tunkea päänsä emakon nisärivistöön. Näkymä on enemmänkin maatilan elämää esittelevästä lastenkirjasta kuin lihatuotannosta kertovasta uutisjutusta.

Vapauden pioneerit pahnoilla

Eroon on syynsä. Vain ani harvalla Suomen 1 300 sikatilasta on käytössä vapaaporsitus, jossa emakko porsii karsinassa vapaana. Ollikkalat ovat vieneet vapauden vielä pidemmälle ja tuoneet vapaan ryhmäporsituksen ensimmäisenä suomalaiseen sikatalouteen. Se tarkoittaa sitä, että siat kasvavat vapaana samassa ryhmässä koko elämänsä ajan. Normaalissa sikatuotannossa emakko siirretään muutama päivä ennen porsimista kääntymisen estävään häkkiin, jossa se viettää yhteen menoon neljästä viiteen viikkoa porsaiden vieroitukseen asti.

Ollikkalan sioilla on pesäkarsinoiden lisäksi mahdollisuus tepastella vapaana yhteistä oljilla päällystettyä leveää käytävää pitkin ja viettää aikaa laumassa seurustellen, mikä on sialle luonteenomaista. Toisinaan ryhmän seitsemän emakkoa hoitavat solidaarisessa hengessä toistensa porsaita ja visiteeraavat naapurikarsinoissa.

– Meillä emakot ja porsaat pääsevät muodostamaan sosiaalisia kontakteja myös porsimisen aikana, mikä normaalituotannossa ei ole mahdollista, tilalla isänsä oikeana kätenä työskentelevä Veera Ollikkala kertoo.

Tavanomaisessa sikatuotannossa sikamainen eli sialle luonteenomainen käytös, kuten pesänrakennus, tonkiminen ja ryhmässä eläminen, on tilanpuutteen, oljenkaltaisten virikkeiden vähyyden ja ritilälattioiden takia harvoin mahdollista.

Tulevaisuudessa pitäisi olla toisin, sillä 2013 voimaan tullut maa- ja metsätalousministeriön sikojen kasvatusolosuhteita parantava asetus vaatii tilallisia järjestämään eläimilleen paremmat olosuhteet. Muutos on monelle tilalliselle iso ja kallis, joten siirtymäaikaa on vuoteen 2018 asti. Siihen mennessä kaikissa maan sikatiloissa on oltava aiempaa enemmän tilaa, luonnonvaloa, erilliset sairaskarsinat ja virikkeeksi sekä pesänrakennukseen kelpaavaa kuiviketta.

Ollikkalan sikatila
Veera ja Jari Ollikkala panostavat siankasvatuksessa määrän sijasta laatuun.Ronnie Holmberg / Yle

Tutkija: "Vapaus tekee emakosta paremman äidin"

Kolmekymmentä vuotta sikoja kasvattanut Jari Ollikkala matkusti viime joulukuussa Hollantiin tutustumaan vapaan ryhmäporsituksen malliin. Ollikkala vaikuttui näkemästään ja päätti kokeilla samaa omalla tilallaan. Se edellytti koko sikalan uudelleenmylläystä lattioiden valamisesta lähtien. Ensimmäiset porsaat syntyivät remontoituihin tiloihin 10. helmikuuta. Ne ovat teuraskypsiä loppukesästä.

– Meillä on aina panostettu eläinten hyvinvointiin, mutta Hollannin reissu oli käänteentekevä. Olin kuin valaistunut sen jälkeen, Jari Ollikkala nauraa.

Kotieläintieteen hyvinvoinnin professori Anna Valros Helsingin yliopistosta on Ollikkalan kanssa samaa mieltä siitä, että vapaa ryhmäporsitus tarjoaa tuotantoeläimille mahdollisimman hyvän elämän. Sikoja vuosia tutkinut Valros sanoo, että etenkin koville joutuvat emakot hyötyvät vapaasta ryhmäporsituksesta.

– Emakon suhde jälkeläisiin on vahvempi, koska se pystyy hoitamaan niitä itse ja olemaan siksi parempi emo. Maidontuotantokin tehostuu. Toinen hyvä asia on, että kun porsaat ovat syntyneet ja emakko pystyy seurustelemaan muiden emakoiden kanssa, sen on myös helpompi aloittaa luontainen vieroitus, eli sitten kun porsaat lopullisesti vieroitetaan, shokki ei ole niin suuri. Ne ovat oppineet syömään rehua ja olemaan muiden porsaiden kanssa. Myös niiden vastustuskyky on parempi.

En muista edes nähneeni purtua häntää.

Jari Ollikkala

Normaalissa sikatuotannossa porsaat vieroitetaan emostaan yleensä jo noin kuukauden ikäisinä. Ollikkalan tilalla ne siirtyvät porsituksesta lihasikalan puolelle 8–9-viikkoisina eli samanikäisinä kuin emakko vieroittaisi niitä luonnostaankin.

– Porsaiden ollessa isompia vieroitus on niille pienempi stressi, Veera Ollikkala sanoo.

Valrosin mukaan hyvinvoivan sian tunnistaa siitä, että se on aktiivinen positiivisella tavalla, kiinnostunut ympäristöstään ja touhuamassa jotain. Hyvinvoinnista kertoo tietysti myös terve ulkonäkö: ei haavoja, vammoja tai hännänpurentaa. Sian kovia kokenut olemus on usein seurausta tilan- ja virikkeiden puutteen aiheuttaman stressin laukaisemista tappeluista. Näitä possuja ei Ollikkalan sikalassa näy.

– Täällä ei oteta yhteen, sillä sioilla riittää olkikuivikkeen ansiosta muuta tekemistä ja tilastakaan ei ole puutetta. En muista edes nähneeni purtua häntää, Jari Ollikkala sanoo.

Ollikkalan sikatila
Porsaat vieroitetaan emakosta 8-9 viikon ikäisinä.Ronnie Holmberg / Yle

Arvovalintoja lihatiskillä

Veera Ollikkala keksi muutama viikko sitten panna Facebookiin statuspäivityksen tilan vapaana pahnoilla koko elämänsä köllivistä porsaista. Veera ja hänen isänsä Jari eivät olisi ikinä uskoneet, millaisen vastaanoton status keräisi. Tykkäyksiä tippui tuhatmäärin, ja kyselyitä vapaan sian lihasta tuli niin paljon, etteivät Ollikkalat pystyneet vastaamaan jokaiselle erikseen.

– Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa nykyään kuluttajiakin, joten saamamme huomio selittyy varmasti sillä. Täytyy vain toivoa, että kiinnostuneiden lisäksi lihalle löytyy myös ostajia, Veera Ollikkala pohtii.

Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi kertoo, että ruuan alkuperä kiinnostaa nykyään valtavasti, mutta ei kuitenkaan vaikuta ostokäyttäytymiseen. Lähinnä siksi, koska eläinten hyvinvoinnin huomioon ottavia vaihtoehtoja on lähikaupan lihatiskissä vielä varsin vähän ja niiden hinta voi olla monelle liian kova. Suunta on kuitenkin asiantuntijan mukaan oikea.

– Jos meille tulee lisää ruuan alkuperää tukevia tuotteita, ne markkinoidaan hyvin ja ihmiset kokevat, että niissä on lisäarvoa, niin niiden kysyntä lisääntyy varmasti. Olemme menossa suuntaan, jossa ruuan alkuperästä ollaan kiinnostuneita ja halutaan tehdä eettisesti kestäviä valintoja.

Silloin kun lihaa syödään, voisi syödä sellaista, jossa eläimen hyvinvointi on otettu huomioon.

Annikka Marniemi

Marniemi sanoo, että yksi eettisesti kestävä ratkaisu olisi jättää liha kokonaan pois lautaselta niin ympäristö- kuin terveyssyistäkin. Tai ainakin vähentää hiljalleen sen syömistä, vaikka yksi nakki kerrallaan. Panostaa laatuun eikä määrään.

– Silloin kun lihaa syödään, niin silloin voisi syödä sellaista lihaa, jossa eläimen hyvinvointi on otettu huomioon ja tiedetään sen alkuperä tarkkaan, Marniemi summaa.

Laatu edellä mennään Vihdissäkin. Tästä syystä Ollikkalat tuottavat vain 700 ruokasikaa vuodessa, eikä määrää ole tarkoitus kasvattaa. Suomen suurimmissa sikaloissa luku on reippaasti yli kymmenkertainen.

– Tästä ei mitään tehosikalaa tule. Haluamme pelata pienen eläinmäärän kanssa ja hoitaa ne niin hyvin kuin mahdollista. Silloin kun eläimellä on hyvä olla, niin isännällä on myös, Jari Ollikkala tietää.