1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Utsjoen koulusurmaajan tuomio pysyy tappona

Utsjoen saamelaislukiossa syksyllä 2014 tapahtuneessa puukotuksessa kuolleen 16-vuotiaan uhrin omaiset olivat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen vaatien tuomiota murhasta. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei surmaamista ollut tehty vakaasti harkiten eikä myöskään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla eikä siksi muuttanut tuomiota.

Kotimaan uutiset
Ohcejohka 5.3.2015
Vesa Toppari / Yle

Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut Utsjoen koulusurmaajan tuomiota. Hovioikeus antoi ratkaisunsa jutussa keskiviikkona.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi viime kesäkuussa 31-vuotiaan miespuolisen puukottajan 12 vuoden vankeusrangaistukseen taposta ja laittomasta uhkauksesta ja hylkäsi uhrin oikeudenomistajien esittämän rangaistusvaatimuksen murhasta.

Utsjoen saamelaislukiossa lokakuussa 2014 tapahtuneessa puukotuksessa kuolleen 16-vuotiaan lukiolaispojan omaiset valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Omaisten asiamiehen Jussi Lauerman mukaan omaiset pitävät tapahtunutta tapon sijaan murhana tekotavan raakuuden vuoksi.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei surmaamista ollut tehty vakaasti harkiten eikä myöskään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla eikä siksi muuttanut käräjäoikeuden kesäkuussa antamaa tuomiota.

Mielentilatutkimuksen mukaan puukottaja oli tekojen aikana syyntakeinen.

Lue seuraavaksi