Yhteinen suru elää edelleen – patruunatehtaan onnettomuuden uhreja muistettiin Lapualla

Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden muistohetki hautausmaalla hiljensi osallistujat 40 vuoden takaisten muistojen ääreen. Lapualaisille suru on yhä läsnä läheisten menetyksinä tai työtehtävien kautta. Tuomiorovasti Matti Salomäki muistuttaa, että surra saa pitkänkin ajan jälkeen.

Kotimaa
Sari Varpula vei kynttilän Lapuan patruunatehtaan onnettomuudessa 13. huhtikuuta 1976 menehtyneen isänsä haudalle.
Sari Varpula vei kynttilän Lapuan patruunatehtaan onnettomuudessa 13. huhtikuuta 1976 menehtyneen isänsä haudalle. Mirva Ekman/Yle

Seinäjokinen Sari Varpula muistaa huhtikuun 13. päivän aamun vuonna 1976 hyvin. 11-vuotispäiväänsä odottava tyttö oli lähdössä kouluun ja äiti ja isä töihinsä.

– Isä huusi, että ”hei hei”. Me jäätiin odottamaan koulubussia. Puolessa välissä matkaa tuli kova pamaus ja bussi heilahti. Kuski pysäytti, kiersi bussin ja ihmeteltiin, mitä tapahtui, Sari kertoo.

Bussista ei vikaa löytynyt, joten matkaa jatkettiin. Lapuan patruunatehtaan kohdalla huomattiin, että siellä paloi ja savusi.

Heti tunsin sydämessäni, että isä on kuollut.

Sari Varpula

– Heti tunsin sydämessäni, että isä on kuollut.

Muistohetkessä hiljentymässä

Lapualla hiljennyttiin tänään aamulla muistamaan räjähdysonnettomuuden uhreja. Hautausmaalla laskettiin muistoseppeleet ja laulettiin virsi. Varsinainen muistojuhla järjestettiin jo viime sunnuntaina.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki arvelee, että vaikka onnettomuudesta on kulunut jo 40 vuotta, patruunatehtaan räjähdyksen aiheuttama suru elää edelleen Lapualla.

– Kyllä sen jotenkin vaistoaa eri tilanteissa. Toisaalta se on surua, toisaalta yhteen puhaltamista. Sitä, että yhdessä selvitään monenlaisten vaiheiden läpi.

Lapualta kotoisin oleva Salomäki muistaa itsekin räjähdyksen rikkoneen kotoaan keittiön ikkunan. Myös koulutovereiden koteihin tullut suru tuli tutuksi.

Se, että muistot nostavat pintaan tunteita edelleen, on Salomäen mukaan luvallista.

– Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä. Jos joltain tuntuu, niin siltä tuntuu. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä käsitellä asioita ja tunteita, jotka silloin jäivät ehkä käsittelemättäkin, Salomäki toteaa.

Seurakuntasisaret auttajina

Saara-Kyllikki Heinola on eläkkeellä. 40 vuotta sitten hän toimi seurakuntasisarena Lapualla. Hänen ja monen muun työtä oli kiertää räjähdysonnettomuuden uhrien ja onnettomuudessa loukkaantuneiden perheissä heti onnettomuuden jälkeen. Näin kartoittiin perheiden tilannetta ja tarpeita.

Saara-Kyllikki Heinola työskenteli onnettomuuden aikaan seurakuntasisarena Lapualla.
Saara-Kyllikki Heinola työskenteli onnettomuuden aikaan seurakuntasisarena Lapualla.Mirva Ekman/Yle

Perheissä kierrettiin pitkää, jopa 12-tuntista päivää.

– Kyllä se oli jotenkin niin järkyttävääkin, ettei oikein tahtonut osata asennoitua tilanteeseen. Perheetkin oli poissa tolaltaan eikä oikein ymmärtäneet, mitä on tapahtunut.

Heinola muistaa, että akuutin vaiheen jälkeen onnettomuuteen törmättiin vielä vuosia eri tavoin. Usein, kun johonkin perheeseen mentiin, onnettomuuteen liittyvät asiat keskusteltiin läpi alusta alkaen ja niitä toistettiin.

– Äidin menetys tarkoitti monenlaista järjestelyä, kun äiti oli hoitanut kotihommat ja monessa tapauksessa oli aika vaikeaa, Saara-Kyllikki Heinola muistaa.

Elämänpituinen surutyö

Lapuan patruunatehtaan onnettomuudessa menehtyi 40 henkilöä, joista 35 naista ja viisi miestä. Yksi menehtyneistä oli Sari Varpulan isä, joka työskenteli tehtaan lataamossa. Varpulan perheeseen jäi äidille kolme lasta, joista Sari oli nuorin.

– Eipä siitä juuri puhuttu, jatkettiin vain arkista elämää. Oli pakko jatkaa, Sari Varpula sanoo.

Muistohetki Lapuan hautausmaalla 40 vuotta patruunatehtaan onnettomuuden tapahtumisen jälkeen.
Muistohetki Lapuan hautausmaalla 40 vuotta patruunatehtaan onnettomuuden tapahtumisen jälkeen.Mirva Ekman/Yle

Sari toteaa isän menettämisen surutyön olleen elämänpituinen. Eri elämänvaiheissa asia on tullut vastaan eri tavoin. Onnettomuuden muistohetkessä Lapuan hautausmaalla kyynelten keskellä esiin pyrkii myös toivo.

– Olen huomannut, että ennen pelkäsin, että jos olen onnellinen, jotain kauheata tapahtuu. Mutta nyt tämä pelko on häipynyt.