1. yle.fi
  2. Uutiset

Norjalaisyhtiö löysi Loch Nessin ”hirviön”

180 metrin syvyydestä löytynyt "hirviö" ei monien pettymykseksi ole kuitenkaan aito Nessie, vaan yli 40 vuotta vanha elokuvalavaste.

Ulkomaat
Kaikuluotainkuva Loch Ness -järven pohjasta löytyneestä "hirviöstä", joka osoittautui elokuvalavasteeksi.
Kaikuluotainkuva järven pohjasta löytyneestä "hirviöstä".Kongsberg Maritime

Muun muassa paikannus- ja muuta meriteknologiaa valmistava norjalaisyritys Kongsberg Maritime on löytänyt Loch Nessin hirviön skotlantilaisjärven pohjasta.

Sääli kyllä, nyt löytynyt hirviö ei kuitenkaan ole hartaasti etsitty, oikea ja kuuluisa Nessieksi kutsuttu hirviö, vaan vuonna 1969 rakennettu erikoistehoste seuraavana vuonna julkaistua Sherlock Holmes -elokuvaa varten. Elokuvassa kuuluisa salapoliisi seikkailee järvellä.

Lavaste on 10 metriä pitkä ja se löytyi 180 metrin syvyydestä. Kongsberg kehittää muun muassa vedenalaisia robotteja ja ryhmä yhtiön työntekijöitä oli testaamassa uusinta sukellusrobottiaan. Se käyttää uusinta kaikuluotain- ja kameratekniikkaa, joiden avulla on mahdollista kartoittaa laajoja alueita aina 1 500 metrin syvyyteen saakka.

Kongsbergin projekti on toteutettu yhteistyössä Skotlannin matkailunedistämiskeskuksen VisitScotlandin ja järven ekologiasta sekä mahdollisista hirviöhavainnoista tietoa keräävän The Loch Ness Projectin kanssa.

Ohjaajan oikku upotti hirviön

Hirviölavaste rakennettiin The Private Life of Sherlock Holmes -elokuvaa varten. Elokuvan ohjasi Billy Wilder, Sherlock Holmesia näytteli Robert Stephens ja tämän veljeä Christopher Lee.

Elokuvaa varten rakennettiin hirviö, jolla oli pitkä kaula ja kaksi kyttyrää.

Kaikuluotainkuva Loch Ness -järven pohjasta löytyneestä "hirviöstä", joka osoittautui elokuvalavasteeksi.
Elokuvahirviön jäänteet löytyivät 180 metrin syvyydestä. Kuva on muodostettu huipputarkalla kaikuluotaimen tietojen avulla.Kongsberg Maritime

– Ohjaaja ei halunnut kyttyröitä ja vaati niitä poistettavaksi huolimatta siitä, että häntä varoitettiin, että se tulisi vaikuttamaan hirviön kelluvuuteen, The Loch Ness Projectin Adrian Shine kertoi BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

– Ja väistämätön tapahtui. Hirviö upposi.

Kuvausryhmällä oli jo aiemmin ollut valaistusongelmia järvellä, joten Wilder rakennutti uuden hirviön. Tällä kertaa siihen tosin kuuluivat vain pää ja kaula ja kaiken lisäksi kuvaukset siirrettiin suurelle vesialtaalle elokuvastudiolla.

Shinen mukaan nyt löytyneen kohteen muoto, mitat ja löytöpaikka viittaavat siihen, että se nimenomaan on elokuvassa käytetty lavaste.

Nessie tuo miljoonatulot Skotlannille

Aiemmin sukellusrobottia on käytetty muun muassa hylkyjen ja mereen pudonneiden lentokoneiden etsinnässä. Yhtiö kertoo, että seon tutkinut järveä vuodesta 1987 lähtien laitteillaan. Vuosien saatossa yhtiö on palannut useasti järvelle laitteidensa uusimpien kehitysversioiden kanssa.

Järvellä tulee aina olemaan mystinen tunnelma ja ajatus tuntemattomasta

Malcolm Roughead

Sukellusrobotilla kartoitetaan järveä, jonka syvyys sekä jyrkät rinteet ovat tehneet siitä aiemmin vaikeaa. Järvi on 230 metriä syvä.

Ensimmäiset kirjalliset viitteet Loch Nessin hirviöstä viittaavat irlantilaiseen munkkiin, jonka kerrotaan karkottaneen 500-luvulla "vesihirviön" järven syvyyksiin. Kaikkein kuuluisin kuva hirviöstä on peräisin vuodelta 1934 ja siinä näkyy vedestä nousevat pitkä kaula ja pää. Kuva paljastui väärennökseksi 60 vuotta myöhemmin.

Vaikka Nessien olemassaolosta ei olekaan mitään todisteita, sen arvo Skotlannin matkailualalle on huomattava. Hirviön mysteerin ja sen synnyttämän kiinnostuksen arvioidaan tuottavan 60 miljoonaa puntaa vuosittain ja sadattuhannet turistit vierailevat järvellä joka vuosi.

VisitScotlandin johtaja Malcolm Roughead sanoi, että järveä ympäröi aina tunne mysteeristä.

– Olemme innoissamme löydöksistä, mutta huolimatta siitä, kuinka korkealaatuista teknologiaa käytetään tai mitä tahansa paljastuukin, järvellä tulee aina olemaan mystinen tunnelma ja ajatus tuntemattomasta, siitä, mitä järven syvyyksissä todella on, Roughead sanoi.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi