CDC: Zikavirus aiheuttaa kiistatta vakavia sikiövaurioita

Yhdysvaltain terveysviranomaiset vahvistavat, että pääasiassa hyttysten levittämä virus aiheuttaa synnynnäisiä epämuodostumia kuten mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä.

Ulkomaat
Kaksi valkoisiin suojahaalareihin pukeutunutta työntekijää levittää savuavaa hyönteismyrkkyä junavaunuun.
Soulissa Etelä-Koreassa ruiskutettiin hyönteismyrkkyä junavaunuihin zikavirusta levittävien hyönteisten tuhoamiseksi. Yonhap / EPA

Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC:n mukaan ei ole enää epäilystäkään siitä, etteikö zikavirus aiheuttaisi vakavia sikiövaurioita.

CDC:n ilmoitus osoittaa oikeaksi monien raskaana olevien naisten pahimmat pelot Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa, sillä zikaviruksen tiedetään varmasti aiheuttavan ainakin pienipäisyyttä ja muita vakavia aivovaurioita.

Vahvistus tiedolle saatiin Brasiliassa tehdyillä tutkimuksilla.

– Hiljattain julkistetuissa tutkimuksissa ja huolellisesti arvioiduissa tieteellisissä artikkeleissa on saatu asiasta yhä enemmän todisteita, CDC:n johtaja Tom Frieden sanoo.

Friedenin mukaan lisätutkimuksia ollaan aloittamassa siitä, miten vahingollisesti virus vaikuttaa aivoihin.

Yhdysvaltojen tartuntatautivirasto CDC pitää varoituksensa ennallaan: Raskaana olevien naisten tulisi välttää matkustamista erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella.

Lähteet: AFP, AP