Diskot toivat monelle rakkaan – DJ:t ja tanssipaikat muistetaan yhä

Muistoissa diskot elävät yhä vahvasti, vaikka moni tanssipaikka on ollut jo kauan poissa kuvioista. Ylen verkkokeskusteluun osallistuneista moni oli löytänyt tansseista rakkaan ja osa jopa päätynyt diskosta ulkomaille asti. DJ:lle tullaan yhä kertomaan 70-luvulla syntyneistä rakkaustarinoista.

viihde
Tanssijoita diskon lattialla 90-luvulla.
Yle

– Välillä, kun istun vaikka kahvilla jossain, niin muutama kaveri tulee luo vaimonsa kanssa ja he sanovat "Kelis, sieltä se alkoi, Ufo-diskosta, ja vielä ollaan yhdessä!

Näin kertoo 70-luvulla Kuopiossa tiskijukan hommia tehnyt Ilkka Kelovaara, taiteilijanimeltään DJ Kelis tai Obelix. Kelovaaran silmien edessä nähtiin monet ilot, surut ja rakkaustarinat. DJ-hommat Kuopiossa alkoivat sen jälkeen, kun mies itsekin oli ajautunut rakkauden perässä kaupunkiin vuonna 1971.

Ylen verkkokeskusteluun osallistuneiden diskomuistoja lukiessa huomaa, että lempi on leiskunut tanssilattioilla. Moni on löytänyt tanssilattialta rakkaan jopa vuosikymmeniksi. Eräs tarinansa kertoneista päätyi rakkauden perässä maailmalle.

"Pyrstötähdessä tapasin saksalaisen lomailijan, kuukausi myöhemmin kävin Berliinissä. Ja seuraavana keväänä, ylioppilaskokeen jälkeen muutin Berliiniin ja olen tänne jäänyt." - Ansa-Regina

Nimimerkki Manna kertoo, että 90-luvulla Siilinjärven Huvikummussa odotetuin hetki oli päästä tanssimaan hitaita milloin kunkin ihastuksen kanssa. Kerran tanssi-illan jälkeen kotimatkalla alkoi muutaman vuoden kestänyt seurustelusuhde, joka lopetti Mannan reissut Huvikumpuun.

"Jonot luikertelivat Anttilan nurkalle asti"

Ylen verkkokeskustelussa esiin nousi useita tanssipaikkoja ympäri Savoa. Siilinjärven Huvikummun lisäksi muistettiin kuopiolaiset Tarzan, Kallan vintti, Renkku ja Rupla. Muualta Savosta esiin nousivat Maaningan Tarmo, Kaavin Iloharju ja Leppävirran Virilinna.

"Tarzan, jossa tapasin aikoinaan elämäni rakkauden. Tulihan näissä varsinkin keskustan "parketeilla" aikoinaan useinkin käytyä." - Reetta

Monet sanoivat paikkojen nostavan pintaan mukavia muistoja. Nimimerkki Tyyne muistaa kohdanneensa uraansa aloittelevan Kari Tapion Tarmossa, eikä olisi tuolloin uskonut, että laulajasta tulisi niin suosittu.

Entisaikaan jonotkin olivat toista luokkaa.

"1980-luvulla nuoriso jonotti Tarzaniin, ja kadun toisella puolella vanhempi väki Henkan Pubiin. Jonot luikertelivat Anttilan nurkalle asti." - Savolainen

Tiskijukat olivat diskojen suola

Keskusteluissa muisteltiin myös legendaarisia tiskijukkia. DJ Nite on jäänyt monen mieleen villeistä esiintymisistään muun muassa Jäähallilla ja kouluilla. Nimimerkki Hilppa kertoo, että Nite näytti keikan yhteydessä videoita autolla hurjastelusta ja Globe Trottersseista. Jalat olivat seuraavana päivänä kipeät.

"DJ Nite oli legendaaarisin ja minulle ainakin parhaat muistot ylä-asteajoilta: Aina illan viimeinen hidas oli Scorpionsin Still Loving You. Voi niitä aikoja." - Jaana

Yksi Kuopion DJ-kasvoista 80-luvulla oli nykyisin Ylellä uutisia lukeva Mikko Hirvonen. Hirvonen muistelee, että porukkaa oli tanssilattioilla paljon tuohon aikaan. Tarzanissa, Bondissa ja Kummelissa soitellut Hirvonen kertoo, että yleisöltä saatu palaute oli nopeaa.

– Sen huomasi nopeasti, mikä biisi toimi. Ensin lattia saattoi olla täpötäysi ja sitten seuraavan biisin aikana tyhjeni. Heti, kun olit erityisen edistyksellinen, niin lattia olikin tyhjä, Hirvonen nauraa.

Hän muistaa, että Nilsiässä osattiin 80-luvulla arvostaa erityisen paljon italodiscoa. Se oli miehen mukaan harvinaista.

Hurjuuksilta ei diskoissa vältytty. Ilkka Kelovaara muistaa, että ollessaan DJ-hommien ohella välillä Ravintolalaiva Osmon portsarina, hän joutui poistamaan hankalan asiakkaan laivasta. Samalla yläkertaan pääsi puikahtamaan alaikäisiä laivan komentosillalla olleeseen baariin. Kun Kelovaara huomasi tämän ja juoksi ylös, nuoret hyppäsivät järveen miestä karkuun.

Arkistoista löytyi juttu 70-luvulta "mölyluolien meluajista"

Kun Ylen toimittaja Seppo Tikkanen kuvasi 70-luvulla kuopiolaista yöelämää Savon Sanomiin, hän meinasi saada haastattelemiltaan tiskijukilta turpiin jälkikäteen.

– Nuorten sivuista vastannut toimittaja ei pitänyt diskoista. Hän oli tietämättäni vaihtanut jutun otsikon muotoon "Mölyluolien meluajat". Siitä eivät tiskijukat olleet mielissään, Tikkanen muistelee naureskellen.

Tikkanen perehtyy jutussaan diskojen yleistymisen myötä syntyneeseen uuteen ammattikuntaan "disc-jockeyhin". Tiskijukan tarkoituksena oli 1970-luvulla levyjen pyörittämisen lisäksi heittää huulta, jotta yleisöllä olisi hyvä tunnelma. Raportin mukaan Kuopiossa oli tuolloin vain kolme diskoteekkiä: Musta Kissa, Ufo ja Osmo.

Haastateltavien joukossa oli myös romansseja todistanut DJ Obelix eli Ilkka Kelovaara.

Savon Sanomat 30.11.1972

"Ilkka Kelovaara (Obelix) on hoidellut disc-jockeyn hommia reilut kaksi vuotta. Aluksi Obelix toimi Wilhelmiina Sofian Osattomat Perilliset -klubilla, josta yleisemmin käytetään nimeä WSOP. Hän on myös kierrellyt Dannyn mukana ja lähtee helmikuussa Kirkan kakkosbändin rumpaliksi.

– Kyllähän Suomessa diskot ovat vielä kaukana mannermaisesta tasosta. Amsterdamissa on yksi diskoteekki, Paradise, jossa kerrankin oli samanaikaisesti soittamassa Frank Zappa ja Shocking Blue. (...)

Mitä työsi antaa sinulle?

_– Riippuu vähän illasta. Jos saa hyvän fiiliksen, niin on hyvä olla, mutta jos ei saa porukkaa mukaan, tuntee itsensä tyhjäks ja huonoks. Siinä on tiskijukan ongelma pähkinänkuoressa." _