Ukrainan pääministeriksi valittiin presidentin tukija Hroisman

Ukrainan parlamentti äänesti Volodymyr Hroismanin valinnan puolesta. Valta keskittyy entistä enemmän presidentti Petro Porošenkon käsiin.

Ulkomaat
Ihmiset ympäröivät puhemies Volodymyr Hroismania Ukrainan parlamentissa.
Puhemies Volodymyr Hroisman johtaa puhetta Ukrainan parlamentissa.Sergei Dolzhenko / EPA

Ukrainan uudeksi pääministeriksi on valittu Volodymyr Hroisman, joka on toiminut tähän saakka parlamentin puhemiehenä.

Parlamentti hyväksyi äänin 257–50 Hroismanin valinnan ja entisen pääministerin Arseni Jatsenjukin eron. Hroisman edustaa Petro Porošenkon blokkia, parlamentin suurinta puoluetta. Hänet tunnetaan presidentin tukijana.

– Näytän teille, mitä maan johtaminen todella tarkoittaa, Hroisman sanoi ennen äänestystä uutistoimisto Reutersin mukaan.

Jatsenjuk ilmoitti erostaan sunnuntaina. Hänen hallitustaan oli jo pitkään arvosteltu uudistusten hitaudesta ja korruptiosta. Kun kaksi apupuoluetta jätti hallituksen helmikuussa, se menetti parlamentaarisen enemmistön.

Poliittinen kriisi on ahdistanut Ukrainaa myös siksi, että sen vuoksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on lykännyt jo myönnetyn lainaerän maksamista.

Hroisman lupaa taistella korruptiota vastaan

Hroisman on sanonut, että hänen hallituksensa sitoutuu taistelemaan korruptiota vastaan ja vahvistamaan Ukrainan siteitä EU:hun.

Uudistusmielisiä kuitenkin huolestuttaa, että edellisen hallituksen kokeneet teknokraatit korvataan Porošenkon tukijoilla. Esimerkiksi valtiovarainministeri Natalie Jaresko väistyy Porošenkon kanslian kakkosmiehen Oleksandr Danylyukin tieltä.

Yhdysvaltalaissyntyinen Jaresko ja kaksi muuta ulkomaista teknokraattia otettiin hallitukseen vuonna 2014. Ajateltiin, että heillä on ulkopuolisina paremmat mahdollisuudet juuria pois Ukrainan hallintoon pesiytynyttä korruptiota.

Hroisman on Porošenkon suojatti, joka on saanut mainetta siitä, että hän on puhemiehenä kyennyt pitämään Ukrainan rähinöinnistä tunnetun parlamentin suhteellisen rauhallisena.

38-vuotias Hroisman on Ukrainan nuorin pääministeri. Hän on koulutukseltaan lakimies.

Lähteet: AFP, AP, Reuters