Hiv-tartunnat kasvavat rajusti Venäjällä – riskiryhmien ongelmasta koko kansan epidemiaksi

Hiv-tartunnat kasvavat kymmenen prosentin vuosivauhtia Venäjällä. Hiv on muuttunut koko kansakuntaa uhkaavaksi epidemiaksi.

Ulkomaat
HI-virusta kantava Aleksandr Savitski
HI-virusta kantava Aleksandr Savitski auttaa nykyään kohtalotovereitaan.Erkka Mikkonen / Yle

Kun Aleksandr Savitski sai vuonna 2000 tietää HIV-tartunnastaan, näytti todellisuus erilaiselta kuin nyt.

Vuosikausia suonensisäisiä huumeita käyttänyt mies oli ajautunut asumaan kadulla, eikä hänellä ollut käsitystä toisenlaisesta elämästä. Vierotusohjelmaan päästessään hän tajusi selviytyvänsä vain ottamalla vastuun omasta elämästään.

– Huumeriippuvaiset odottavat jonkun tulevan pelastamaan heidät, mutta niin ei tule käymään. Jos ihminen ei ota vastuuta itsestään, hän on valmis kuolemaan, Savitski sanoo ja nyökkää vahvistukseksi päätään.

Vuosituhannen vaihteessa hiv oli vielä verrattain tuntematon Venäjällä. Tartuntojen määrä oli vasta lähdössä jyrkkään kasvuun ja virus levisi useimmiten likaisten huumeneulojen välityksellä.

– Kun lääkäri kertoi minulle diagnoosistani, hän ei edes itse tiennyt, mistä oikein on kyse. Minulle sanottiin vain, että sinun tulee elää loppuelämäsi tämän kanssa.

Marginaalien ongelmasta yleisepidemiaksi

Aleksandr Savitski johtaa nykyisin päihderiippuvaisia auttavaa yksityistä Terve maa -säätiötä. Hän kohtaa työssään myös paljon hiv-tartunnan saaneita.

Avunsaajasta on tullut myös avunantaja samaan aikaan, kun autettavien määrä on kymmenkertaistunut.

16 vuoden aikana rekisteröityjen HI-viruksen kantajien määrä on kasvanut 90 000:sta yli miljoonaan. Todellisuudessa viruksen kantajia voi olla kaksinkertainen määrä.

Pahimmilla alueilla jopa kolmella prosentilla aikuisväestöstä on HIV. Samalla tartuntojen määrä jatkaa kasvamistaan hälyttävällä 10 prosentin vuosivauhdilla.

Suurten tartuntamäärien vuoksi HIV-epidemian luonne on muuttunut Venäjällä. Vaikka yli puolet tartunnoista leviää yhä huumeruiskujen välityksellä, on heteroseksissä leviävien tartuntojen määrä kasvanut nopeasti.

– Ei ole enää riskiryhmiä, vaan olemme kaikki samassa veneessä, Savitski summaa.

Lääkehoito ilmaista mutta puutteellista

Venäjällä valtio tarjoaa HIV-potilaille ilmaisen lääkehoidon. Aleksandr Savitski kertoo olevansa kiitollinen saamastaan hoidosta, vaikka vanhat lääkkeet ovatkin tehottomia nykyaikaiseen lääkehoitoon verrattuna.

– Olen iloinen siitä, että lääkkeitä ylipäätänsä on ja että hoito on ilmainen. Mutta en voi tietysti olla tyytyväinen lääkkeisiini, jotka ovat vuoden 2005 tasoa, Savitski kertoo.

En vaadi ketään hyväksymään minua

Aleksandr Savitski

Viime aikoina myös hiv-lääkkeiden saatavuudessa on ollut vaikeuksia joillakin Venäjän alueilla. Tilanne johtuu osin toissa vuonna tehdystä päätöksestä, joka siirsi vastuun lääkkeiden hankinnasta valtiontasolta alueille.

Samalla Venäjä pysyy maailman kärkimaiden joukossa suonensisäisten huumeiden käytössä, mikä vaikeuttaa entisestään hiv-epidemian vastaista taistelua. Arviolta joka viides suonensisäisten huumeiden käyttäjä kantaa hi-virusta.

Valtio on lopettanut tukemasta puhtaiden huumeruiskujen jakamista, eikä tarjoa korvaushoitoa suonensisäisten huumeiden käyttäjille. Syynä on se, että valtio katsoo näiden toimenpiteiden edesauttavan huumeiden käyttöä.

Tiedonpuute kiihdyttää viruksen leviämistä

Valistuksen puute on suuri ongelma hiv-epidemian kuriin saamisessa Venäjällä.

Venäjän valtiollisen aids-keskuksen johtajan Vadim Pokrovskin mukaan vallalla olevat konservatiiviset perhearvot vaikeuttavat hiv-tartuntoja ennaltaehkäisevää työtä. Tämä näkyy niin seksivalistuksen puutteena kouluissa kuin suhtautumisessa homoihin.

Hiviin liittyvät ennakkoluulot saavat myös Aleksandr Savitskin punnitsemaan tarkkaan, kenelle hän kertoo tartunnastaan. Hän ei esimerkiksi kerro tilastaan lastensa päiväkodissa, koska pelkää asian vaikuttavan heidän kohteluunsa.

Toisaalta Savitski ymmärtää tiedon puutteesta johtuvan pelon hi-virusta kohtaan.

– Olen vahvasti sitä mieltä. että jokaisella on oikeus pelätä minua. En vaadi ketään hyväksymään minua, sillä elämässäni riittää kyllä ihmisiä, joiden kanssa tulen toimeen.