Antti Tuuri: Ameriikan raitilla

Antti Tuurin Ameriikan raitilla on hieno oppitunti siitä, miten kirjailija toimii romaaneja suunnitellessaan ja kirjoittaessaan, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Antti Tuuri
Antti Tuuri: Ameriikan raitilla kirjan kansi
Otava

Moni lukija saattaa lukea romaania täytenä totena kuin tietokirjana. Hän saattaa pitää romaanin totuutta niin varmana, ettei edes kirjailijan julkisesti esittämä toisenlainen totuus muuta käsitystä. Toinen lukija saattaa puolestaan päivitellä, että onpa kirjailijalla vilkas mielikuvitus, kun on tuollaista osannut keksiä. Kaunokirjallisuuden todellisuus lienee noiden kahden ajattalutavan välillä. Tärkein tekijä on aina kirjailijan mielikuvitus mutta hyvin harva kirja on pelkkää mielikuvitusta. Kirjailija käyttää kirjoissaan aina omia ja tuttaviensa kokemuksia mutta romaanin taustalla voi olla hyvin perusteellinen ja yksityiskohtainen pohjatyö.

Ameriikan raitilla -kirjassa tulee esille ihmisen muistin ailahtelevuus ja se, miten ihminen itse luo omia muistojaan.

Juha Pikkarainen

Kirjailijan tekemästä romaanien pohjatyöstä kertoo Antti Tuuri uusimmassa kirjassaan Ameriikan raitilla. Kirjan on kustantanut Otava. Vuodesta 1971 alkaen useita kymmeniä teoksia kirjoittanut Antti Tuuri on arvostetuimpia ja palkituimpia kirjailijoitamme. Löyhästi oman sukunsa vaiheisiin perustuvat Pohjanmaa- ja Äitini suku -sarjat ovat hyvin suosittuja. Juuri noiden romaanisarjojen pohjatyöhön ja tiedonkeruuseen Antti Tuuri pureutuu uusimmassa kirjassaan.

Ihminen itse luo omia muistojaan

Vuodesta 1985 alkaen Antti Tuuri on käynyt useita kertoja Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Pisimmät reissut ovat kestäneet yli kuukauden. Tähänastiset matkansa Tuuri on tehnyt lentäen. Lopetettuaan lentomatkustamisen muutama vuosi sitten Tuuri arvelee vielä käyvänsä Amerikoissa laivalla. Kirjansa lopussa Tuuri toteaa kiertäneensä Pohjois-Amerikan mannerta kuin Hiski Salomaan laulun Lännen lokari.

Ameriikan raitilla -kirjassa tulee esille ihmisen muistin ailahtelevuus ja se, miten ihminen itse luo omia muistojaan. Antti Tuuri jutteli kerran isänsä kanssa Ameriikkaan menneistä sukulaisistaan. Isä kertoi kuinka Antin pikkuserkulla Jonni Tuurilla oli ennen Ameriikkaan menoa 1950-luvulla oma tanssiorkesteri nimeltään Jonni Tuurin Eksoottinen orkesteri. Mainio nimi sai kirjailijan kuvittelemaan tansseja, missä orkesteri olisi soittanut. Oikeastaan ajatus oman suvun Ameriikan seikkailujen tutkimisesta alkoi tuosta erikoisesta nimestä.

Tuurin isän muisti oli tehnyt tepposen

Kun kirjailija ensimmäisellä reissulla tapasi Jonni Tuurin, hän tietenkin kysyi Eksoottisesta orkesterista. Jonni vakuutti, ettei hänellä ole koskaan ollut sen nimistä orkesteria. Haitaria hän kyllä soitteli useissakin eri kokoonpanoissa. Antti Tuurin isän muisti oli tehnyt tepposen ja luonut orkesterin, jota ei koskaan ollut olemassakaan.

Lukuisilla reissuillaan pitkin laajaa mannerta Antti Tuuri ajaa autolla tuhansia kilometrejä. Hän tutustuu moniin sukulaisiin ja lukuisiin muihin entisiin maanmiehiinsä. Hän osallistuu erilaisiin tapahtumiin ja juhliin mutta innokkaana kalamiehenä myös kalastaa. Jotta saattaa kirjoittaa asioista uskottavasti, on tarpeen testata miltä tuntuu tuhansien kilometrien automatka tai minkalainen on kanadalainen taimen siiman päässä.

Jos Antti Tuurin koko Ameriikkaan sijoittuva tuotanto sai alkunsa isän väärinmuistamasta orkesterin nimestä, alkoi Ikitie, yksi hänen parhaista romaaneistaan Torontossa vuonna 2008 kuunnellusta luennosta. Professori Varpu Lindström esitelmöi Kanadasta ja Yhdysvalloista Neuvostoliittoon 1930-luvulla lähteneistä suomalaisista ja näiden kovasta kohtalosta. Tästä kirjailija sai idean viedä romaanihenkilö Jussi Ketola muilutettuna Neuvosto-Karjalaan, missä tämä tutustui Amerikoista tulleisiin maanmiehiinsä.

Jäljellä on sama ilma ja tunnelma

Antti Tuuri tutustuu Amerikoissa myös kirjastojen ja kirjakauppojen antiin. Vaikka kirjat saisi tilattua Suomeenkin, ei pelkkien kirjojen mukana välity alueen ja paikan atmosfääri. Vaikka Tuurin romaaneissaan kuvaamista ajoista on kulunut enimmillään sata vuotta, olemassa on lukuisia tuonaikaisia rakennuksia. Jäljellä on myös sama ilma ja tunnelma, jota vanhat maanmiehet ovat hengittäneet ja aistineet.

Antti Tuurin Ameriikan raitilla on hieno oppitunti siitä, miten kirjailija toimii romaaneja suunnitellessaan ja kirjoittaessaan. Tämän kirjan lukeminen on itsestäänselvyys Tuurin tuotannon ystäville mutta tarpeellinen myös kaikille kirjallisuuden harrastajille.

Kirjoittaja on kemijärveläinen kirjallisuuden harrastaja.