Itämeren uusi tietoliikennekaapeli herättää kiinnostusta – ensimmäinen sopimus venäläisten kanssa

Venäläinen teleoperaattori Avelacom rakentaa tietoverkkoyhteyden Venäjältä Eurooppaan suomalaisten rakentaman merikaapelin kautta. Kaapelin toteuttaja Cinia kertoo, että on allekirjoittanut tai allekirjoittamassa myös muita sopimuksia.

Kotimaa
Merikaapelin vetoa
Yle

Suomalaisyritys Cinia ja venäläinen teleoperaattori Avelacom ovat allekirjoittaneet sopimuksen tietoverkkoyhteydestä. Avelacom rakentaa yhteyden Cinian C-Lion1-merikaapelin kautta.

Suomesta Saksaan kulkeva merikaapeli on jo valmistunut. Parhaillaan rakennetaan tietoliikenneyhteyden maanpäällisiä osia Rostockista suoraan Frankfurtiin ja toista Hampurin kautta Frankfurtiin.

Jotkut asiakkaat ovat halunneet odottaa mittaustuloksia.

Jaana Räty

Avelacom kertoo, että sopimus kasvattaa selvästi yrityksen kapasiteettia ja parantaa sen yhteyksiä keskeisimpien kansainvälisten markkinoiden välillä.

"Merkittäviä sopimuksia"

Cinian kumppanuusjohtaja Jaana Räty kertoo, että vaikka sopimus julkistettiin tänään perjantaina, sopimus allekirjoitettiin jo joulukuussa.

Tämän jälkeen Cinia on saanut lisää asiakkaita. Räty paljastaa, että allekirjoitettuja tai kohta allekirjoitettavia sopimuksia on enemmän kuin yksi. Niiden sisällöstä kerrotaan julkisuuteen mahdollisesti myöhemmin.

Räty ei kerro sopimusten tarkkaa rahallista arvoa, mutta pitää niitä merkittävinä.

Yhteys käyttöön toukokuun puolessavälissä

Avelacomin mukaan merikaapeli mahdollistaa nopeat yhteydet Moskovan ja Euroopan tärkeimpien kaupunkien, kuten Lontoon, Amsterdamin ja Frankfurtin välillä. Lisäksi venäläisyritys saa tuotevalikoimaansa yhteyden Euroopan ja Aasian välille Venäjän kautta.

Cinia arvioi, että kunhan yhteyden nopeus Frankfurtiin saadaan mitattua, luvassa voi olla vielä lisää sopimuksia.

– Jotkut asiakkaat ovat halunneet odottaa mittaustuloksia, Räty sanoo.

Yhteys saadaan näillä näkymin tosikäyttöön toukokuun puolenvälin tienoilla.

Ennen Cinian merikaapelia Suomen tietoliikenneyhteydet ulkomaille ovat kulkeneet yhtä reittiä Ruotsin ja Tanskan kautta. Häiriötilanteissa liikennettä ei ole pystytty helposti siirtämään muille reiteille.