1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Veikkauksen asiakkaiden rahoja kateissa melkein viikon – "Tilapäinen viive"

Veikkauksen asiakas huomasi viikko sitten perjantaina, että pelitililtä siirrettyä summaa ei vain ilmesty pankkitilille. Veikkauksen mukaan kyse oli "tilapäisestä viiveestä", mutta rahat ovat olleet koko ajan tallessa. Viive koski kaikkiaan 1 500–1 800 asiakasta.

Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Veikkaus vahvistaa, että osa asiakkaista ei ole saanut rahojaan normaalikäytännön mukaisesti, vaan maksuliikenteessä on ollut ongelma.

– Viivettä oli rahansiirrossa asiakkaan pelitililtä omalle pankkitilille. Rahansiirtoihin siirtynyt viive on saatu selvitettyä, ja maksut ovat olleet asiakkaiden tileillä eilisen torstain aikana. Asiakkaita on informoitu Veikkauksen asiakaspalvelujen verkkosivujen kautta, kertoo tiedottaja Minni Soverila Veikkauksesta.

Viive koski Veikkauksen mukaan aineiston saamista maksuja välittävän Osuuspankin, Aktian, Säästöpankin, Handelsbankenin, Ålandsbankenin ja S-pankin järjestelmiin. Suomeksi sanottuna: tietoliikennejärjestelmät tökkivät.

Asia tuli Veikkauksen tietoon viikko sitten perjantaina.

Rahat olivat hukkateillä enimmillään lähes kahdelta tuhannelta asiakkaalta. Veikkauksen mukaan yhtiön nettipalvelussa asioi keskimäärin 474 000 ostavaa asiakasta viikossa.

Tämän kaltaisiin tilanteisiin ei aina löydy varmaa vastausta

Veikkauksen tiedottaja Minni Soverila

Veikkauksen mukaan kyse on ollut pienistä siirroista, miljoonasiirtoja ei joukossa ole. Rahat ovat olleet koko ajan tallessa, vaikka ne eivät ole näkyneet asiakkaalla, vakuuttelee Soverila.

– Maksuviiveet ovat Veikkaukselle hyvin harvinaisia. Sähköisessä maailmassa viiveitä ilmenee kuitenkin silloin tällöin. Selvittelemme parhaillaan syytä viiveen taustalla, mutta tämän kaltaisiin tilanteisiin ei aina löydy varmaa vastausta. Se on kuitenkin varmaa, että asiakkaiden rahat ovat kokoajan olleet turvassa.