Ivalon lentokentällä yksi lennonjohtajista oli introvertti, looginen, käytännöllinen ja järjestelmällinen. Hän oli äärimmäisen tyytyväinen, jos kentälle tuli yksi tai kaksi konetta päivässä. Toinen lennonjohtaja oli puolestaan ekstrovertti, intuitiivinen ja spontaani. Hän oli hyvin stressaantunut, jos kentälle tuli päivässä vain yksi tai kaksi konetta.
– Tämä kävi ilmi, kun tutkimme lennonjohtajien stressaantumista. Siinä on erittäin suuria eroja, mistä ihmiset stressaantuvat tai mikä saa heidät voimaan pahoin tai hyvin työelämässä, sanoo professori Vesa Routamaa Vaasan yliopistosta.
Juuri tämä on Routamaan mukaan suomalaistenkin organisaatioiden keskeinen ongelma. Ihmisten erilaisuutta ei ymmärretä ja tunneta.
– Siitä aiheutuu jatkuvaa tyytymättömyyttä, hän toteaa.
Esimiehen pitäisi ymmärtää, että alaisia tulee motivoida ja kohdella eri tavalla.
Vesa Routamaa, professori
Routamaan mukaan sekä esimiesten että alaisten pitäisi ymmärtää ihmisten erilaisuus. Erilaiset persoonallisuustyypit törmäävät esimerkiksi silloin, kun toinen kokee saman tilanteen hauskana ja toinen kiusaamisena.
– Tämä on hankala asia. Jos ilmiön edes tietäisi ja tunnistaisi, voisi ainakin yrittää käyttäytyä korrektisti.
Johtajan ja alaisen toiveet eivät aina kohtaa
Professori Routamaa on tutkinut 40 vuotta johtamista, johtajuutta ja organisaatioita eri näkökulmista. Tyypillinen suomalainen johtaja on hänen mukaansa tehtäväkeskeinen, käytännöllinen, suoralinjainen ja looginen.
Johtajien yhtenä suurena ongelmana on nimenomaan se, että alaisten erilaisuutta ei tunnisteta. Yksi saattaa esimerkiksi stressaantua, jos hänellä on paljon töitä. Toinen taas stressaantuu, jos hänellä ei ole paljon töitä.
– Esimiehen pitäisi ymmärtää, että alaisia tulee motivoida ja kohdella eri tavalla.
Hän on tutkinut noin tuhannen esimies–alainen-suhdetta. Tarkoituksena oli mitata, miten esimiehet arvioivat alaistensa tarpeita ja miten alaiset arvioivat omia tarpeitaan. Yleisin ero oli se, että esimiehet vähättelivät alaisten sosiaalisia tarpeita.
– Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että esimies oli aika tehtäväkeskeinen ja asialinjalla. Alainen puolestaan halusi, että hänen sosiaalisia tarpeitaan ruokittaisiin.
Käytännössä alainen toivoi siis enemmän kiitosta, palautetta ja huomiota kuin esimies halusi antaa tai näki alaisensa niitä tarvitsevan.