Kiipeilijä toivoo koleaa kesää – kylmässä kivessä kitka on paras

Alkukevät on boulderoinnin eli kalliokiipeilyn sesonkia Suomessa, sillä kylmässä graniitissa ote pitää parhaiten. Kiipeilijä hakee lajistaan itsensä ylittämisen tunnetta, jopa mielenrauhaa.

ilmiöt
Kiipeilijä seinällä.
Ilkka Unkuri kiipeää Nakit ja muusit -nimistä reittiä siirtolohkareella Jyväskylän Säynätsalossa.Annika Rantanen / Yle

Jyväskylän Säynätsalossa, Muuratsalon saaressa on siirtolohkare, jonka kiipeilijät tuntevat nimellä Forte. Sen päälle kapuaminen ei ole aivan helppoa, sillä 1990-luvulla reitit olivat Suomen hankalimpia.

– Se on hieno kivi. Yhdistää nykypäivän kiipeilytyyliä ja vanhan ajan tyyliä, sanovat jyväskyläläiset kiipeilyn konkarit Ilkka**Unkuri** ja Marko**Kauko**.

Alkukevät on boulderoinnin eli kalliokiipeilyn sesonkia Suomessa, sillä kylmässä graniitissa ote pitää parhaiten.

Haava kiipeilijän kädessä.
Kallio on käsille kova vastus - nirhaumilta ja naarmuilta on vaikea välttyä.Annika Rantanen / Yle

– Kylmällä kitka on paras. Nytkin puolen päivän jälkeen jo huomaa, että päivänpaiste lämmittää paikoin niin, että sormiin pääsee kosteutta, Unkuri sanoo.

– Eli toivotaan, että tulee kolea kesä. Siinä 10–15 astetta, se on kiipeilijälle unelma, Kauko nauraa.

Alkulähteet ulkosalla

Boulderointi on kalliokiipeilyä, jossa ei käytetä varsinaisia turvavarusteita, kuten köysiä tai varmistuksia. Seinältä putoavaa ottavat vastaan hieman vieraspatjaa paksummat padit eli patjat sekä spottaaja, kaveri, joka tuuppaa tippuvaa kohti patjoja.

Välineiksi riittävät kiipeilykengät ja magnesium-jauhe, joka antaa otteisiin pitoa.

Kiipeilykengät.
Boulderointi vaatii kiipeilykengät, joilla saa jalkaotteen kalliosta.Annika Rantanen / Yle

Parissa vuosikymmenessä kiipeily on valloittanut Suomessa massatkin – viimeisen kymmenen vuoden aikana sisäkiipeilykeskuksia on perustettu eri puolille maata ja samalla kynnys lajin aloittamiseen on laskenut.

Alkulähteillä ollaan kuitenkin ulkosalla, siis luonnonkivillä, siirtolohkareilla ja kallioilla.

Kiipeilijä kallion päällä.
Jyväskyläläinen Marko Kauko on kiivennyt parikymmentä vuotta.Annika Rantanen / Yle

– Sisällä kiipeäminen on voimaharjoittelua ja tekniikkaharjoittelua, ulkona lajin monipuolisuus avautuu eri tavalla, Unkuri sanoo.

Kauan kiivennyt ei muuta osaa

Ulkona kiipeäminen on Suomessa poikkeuksellisen helppoa, vaikka maassa ei ole yhtään vuorta. Metsään pääsee jokamiehenoikeuksien nojalla ja kiviä kyllä riittää.

– Kenenkään pihoille ei pidä ilman lupaa mennä ja paikat on pidettävä siisteinä, Unkuri muistuttaa lajin säännöistä.

Noviisin ei myöskään kannata lähteä kiville yksin. Pohjan saa sisäkiipeilystä ja opastusta lajiin sen tuntevilta. Parhaimmillaan laji imaisee mukaansa vuosikymmeniksi.

– Kun on yli 20 vuotta kiivennyt, niin ei sitä enää muuta osaakaan, Kauko varoittaa.

– Sehän on ihan täyttä filosofiaa koko laji – mielen tyhjennystä parhaimmillaan, Unkuri jatkaa.

Suomi-kiipeilyn historiasta kertova Kylmää kiveä -dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä parin viikon ajan.