Rymättylän vanhalla sillitehtaalla aletaan valmistaa kuohuviiniä

Röölän entisellä sillitehtaalla valmistetaan jatkossa omenakuohuviiniä. Ensimmäiset pullot tulevat myyntiin kesäksi 2017. Tarkoitus on valmistaa viiniä myös vientiin.

talous
Saisiko olla kuohuviiniä?
Alpertti Rieskjärvi / Yle

Turun saariston Rymättylässä, Röölän sillisatamassa aletaan valmistaa suomalaista kuohuviiniä. Kuohuviiniin tarvittavat omenat tulevat läheiseltä omenatarhalta.

Tavoitteena on, että Rymättylässä perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettu omenakuohuviini olisi kaupoissa kesällä 2017.

– Se tulee ensi syksyn sadosta ja valmistuu Suomen satavuotisjuhlavuodeksi. Kesään mennessä tulee ensimmäinen erä ja loppuvuodesta lisää, kertoo Brinkhall’sin osakas Juhani Salovaara.

Idea omenakuohuviinin valmistamisesta Röölässä syntyi, kun Juhani Salovaara tutustui syntyperäiseen ranskalaiseen, joka on asunut Naantalissa toistakymmentä vuotta. Jean-Marc Hering tarjoili Salovaaralle pihapuunsa omenoista valmistettua siideriä.

– Eräänä aamuna keksimme idean, kun hänellä on siideriin ja viineihin hyvä pohja ja me teemme yhteistyötä Brinkhallin kartanon kanssa. Siitä lähti yritys liikkeelle, Salovaara kertoo.

Röölän sillitehdas
Röölän sillitehtaan toiminta loppui vuonna 2014. Nyt tiloissa alkaa kuohuviinin valmistus. Lassi Lähteenmäki / Yle

Suomalaisten omenoiden maku pärjää maailmalla

Jean-Marck Heringin serkku asuu samppanja-alueella Ranskassa. Siellä valmistetaan samppanjaa perinteisillä menetelmillä.

Oman omenakuohuviinin valmistuksen lisäksi Heringin ja Juhani Salovaaran tarkoituksena on myös alkaa maahantuoda ranskalaista samppanjaa. Sen on määrä olla markkinoilla syksyyn mennessä.

Tie varsinaisen omenakuohuviinin kehittämisessä on pitkä.

Juhani Salovaara

Ranskalaisen pientilasamppanjan osuus myynnistä tulee olemaan pieni, mutta Salovaaran mukaan tärkeä.

– Tie varsinaisen omenakuohuviinin kehittämisessä on pitkä, mutta siihen on koko syksy ja talvi aikaa. Heringin kotitilan läheltä oleva kuohuviinieneologi on luvannut auttaa meitä maun kehittämisessä ja lajikkeiden sekoittamissuhteissa, Salovaara kertoo.

Rymättyläläisen omenakuohuviinin jakelua Alkoissa on jo valmisteltu. Suunnitelmissa on aloittaa kymmenessä myymälässä.

Ensimmäisenä omenakuohuviiniä on tarkoitus myydä Varsinais-Suomessa, sen jälkeen koko Suomessa ja myöhemmin myös ulkomailla.

– Alkaa olla yleisesti tunnettu asia, että esimerkiksi suomalainen mansikka maistuu paremmalta kuin ranskalainen. Samoin omenat. Lyhyt kasvukautemme ja pitkät valoisat yöt tuovat hedelmiin ja marjoihin hyvin voimakkaan maun. Uskon, että siitä on todellinen etu kansainväliseksi argumentiksi ja maun kehittämiseen, Salovaara sanoo.