Woltin lähetit suhaavat tulevaisuudessa lännessä ja idässä – ruokapalvelu tähyää kansainvälisille markkinoille

Wolt aikoo käyttää kymmenen miljoonan euron lisäpääoman kansainväliseen laajentumiseen. Rahojaan sijoittaneilta menestysyrittäjiltä on luvassa myös kallisarvoista taustatukea ja neuvoja kasvuvaiheeseen.

talous
Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi.
Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi.Yle

Ruuan tilaus- ja kuljetuspalvelu Woltista rakennetaan nyt tosissaan kansainvälistä brändiä, jopa suuryritystä, paljastaa toimitusjohtaja Miki Kuusi.

Hän kertoo, että Woltin tavoite on avata lisäpääomalla vähintään 5–10 uutta maata palvelulle seuraavan parin vuoden aikana. Kuusi kuvailee yrityksen keräämää kymmenen miljoonan euron sijoitusta merkittäväksi suomalaiselle startup-yritykselle.

– Todella harva startup-yritys pääsee tähän vaiheeseen. Meillä on nyt oikeasti mahdollisuus katsoa saataisiinko tästä rakennettua iso kansainvälinen yritys joku päivä. Tuo rahoitus käytetään kokonaisuudessaan meidän kansainväliseen kasvuun.

Kuusi näkee syömiseen liittyvässä bisneksessä valtavaa kasvupotentiaalia.

Kyllä tämä näyttää vähän Suur-Suomi rakennusprojektilta. Helsingistä lähtee yksi nuoli länteen ja yksi nuoli kohti Itä- ja Etelä-Eurooppaa.

Miki Kuusi

– Syöminen on yksi maailman suurimmista toimialoista, mutta samalla se on myös yksi epädigitaalisimmista toimialoista. On monta yritystä, jotka ovat kuin pieniä hiiriä ison juustokiekon ympärillä. Me, hyvin pieni sisukas suomalainen firma olemme yksi toimija näillä markkinoilla. Kyllä me haluamme rakentaa tästä ison firman, jos saamme siihen mahdollisuuden.

Wolt kertoi perjantaina, että sijoitusrahasto EQT Ventures, videopuhelupalvelu Skypen perustaja Niklas Zennström, Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sijoittavat yhtiöön rahaa.

Menestyneiden yrittäjien neuvot tarpeen

EQT Venturesin perustaja, hotellinvarauspalvelu Booking.comin ex-toimitusjohtaja Kees Koolen nousee sijoituksen myötä Woltin hallitukseen.

Woltin sovelluksessa voi valita haluamansa annoksen ja tilata sille kotiinkuljetuksen.
Woltin sovelluksessa voi valita haluamansa annoksen ja tilata sille kotiinkuljetuksen.

Esimerkiksi Über-kyytipalvelun neuvonantajana ja hallituksen jäsenenä toimivan Koolenin kokemus tulee olemaan kullanarvoista Woltin kasvaessa uusiin maihin.

Miki Kuusi tiedostaa nopean kasvun suuret riskit. Wolt on laajentunut vuodessa seitsemän työntekijän yhtiöstä 50 henkilöä täysipäiväisesti työllistäväksi yritykseksi. Kuusi sanookin kasvun hallinnan olevan yksi menetyksen avain.

– Kasvun hallinta on aivan älyttömän hankalaa. Se ja oikeiden ihmisten rekrytointi on tosi iso haaste. Meillä on sijoittajina kokeneita sarjayrittäjiä, jotka ovat nähneet tämän vaiheen aikaisemmin. Me pystymme välttymään niiltä virheiltä, joita he tekivät omissa yrityksissään. He ovat myös itse nähneet kansainvälisen yrityksen rakentamisen. Asioita, joita me teemme ensimmäistä kertaa, Kuusi luettelee hyötyjä.

Wolt tähyää Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi myös muualle Eurooppaan

Woltin ruokapalvelu aloitti tänään ensimmäisessä ulkomaisessa kaupungissa, Tukholmassa. Aluksi mukana on 30 ravintolaa.

Sijoittajat ovat kokeneita sarjayrittäjiä, jotka ovat nähneet kasvuvaiheen aikaisemmin. Me pystymme välttymään niiltä virheiltä, joita he tekivät omissa yrityksissään.

Miki Kuusi

– Tähän mennessä olemme olleet tuotekehitysvaiheessa. Olemme rakentaneet tuotetta, josta ihmiset tykkäävät ja joka toimii. Nyt olemme siirtymässä kasvuvaiheeseen. Olemme löytäneet toimivan perusmallin, ja opettelemme Tukholman kanssa, miten avataan uusi kaupunki palveluun. Siinä on hirveästi asioita, uusien ihmisten rekrytoinnista siihen, millaisia ravintoloita meidän palvelussa kannattaa olla.

Kuusen mukaan Tukholma valittiin sen läheisyyden takia.

– Kaikki Woltin ensimmäiset 20 ravintolaa olivat polkupyörämatkan päässä meidän toimistosta. Tässä on vähän sama idea. Kun me harjoitellaan laajentumista, niin kaikki kaupungit joihin me mennään, ovat lyhyen lentomatkan päässä toimistosta. Jos kaupunki ei lähde liikkeelle oikealla tavalla, niin siihen on helpompi vaikuttaa.

Lähikuukausina Wolt kasvaa Ruotsin lisäksi myös muihin Pohjoismaihin, eikä kunnianhimo lopu siihen.

– Kyllä tämä näyttää vähän sellaiselta Suur-Suomi rakennusprojektilta. Helsingistä lähtee yksi nuoli länteen ja yksi nuoli kohti Itä- ja Etelä-Eurooppaa, Kuusi toteaa.