1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Miehen pakkasesta pelastanut lukiolaistyttö sankariksi: "112-sovellus kannattaa ladata puhelimeen"

Suomen Partiolaiset on myöntänyt riihimäkeläiselle Julia Sinivuorelle hengenpelastamisesta sankarimerkin. Partiolaisuus on opettanut rohkeutta tarttua toimeen, sanoo Julia, joka pelasti ajoradalla maanneen miehen pakkasesta viime tammikuussa.

Kuva: Julia Sinivuori

Riihimäkeläinen Julia Sinivuori muistaa hyvin tammikuisen pakkasyön. Ystävänsä luota palaamassa ollut nuori nainen huomasi kotimatkalla ajoradalla makaavan miehen. Mies oli niin humalassa, että hän ei päässyt jaloilleen. Niinpä Julia peitteli vähissä vaatteissa olevan miehen autostaan löytämällä peitteellä ja hälytti apua paikalle.

– Vaikka katu, missä olin miehen kanssa, oli tuttu, niin en osannut kertoa hätäkeskukseen tarkkaa osoitetta, Julia muistelee tapahtumien kulkua.

– Soitin isän paikalle ja hänellä oli onneksi kännykässään 112-sovellus ja näin saimme avun paikalle.

Sinivuoret peittelivät kylmettyneen miehen sillä aikaa kun odottelivat lisää apua paikalle. Kuva: Timo Sinivuori

Julia kertoo, että tuon yön tapahtumien jälkeen myös hänen omaan kännykkäänsä on ladattu 112-sovellus.

– Se on todellä tärkeä sovellus, ja suosittelen kaikkia lataamaan sen, koska sen avulla apu löytää helpommin ja nopeammin perille.

Ihmiset ihmettelevät auttamistani

Partiolaisena Julia Sinivuori tiesi mitä piti tehdä, sillä joka vuosi harjoitellaan ensiaputaitoja.

– Monet ihmiset ovat ihmetelleet sitä, että minulla oli rohkeutta pysähtyä auttamaan, Julia kertoo. Uskon, että partiolaisuus on opettanut tiettyä rohkeutta tarttua asioihin.

Oli itsestään selvää, että pysähdyn auttamaan.

Julia Sinivuori

– Itse olenkin ihmeissäni siitä, että ihmiset ihmettelevät auttamistani. Oli itsestään selvää, että pysähdyn auttamaan.

Julia sanoo itsekin aluksi miettineensä, että apua, joku makaa tiellä.

– Mutta tuskin kukaan makaa kahdelta yöllä, kovassa pakkasessa keskellä tietä. Ei minua pelottanut, Julia sanoo. Tekisin saman uudestaankin.

Partiolaisten sankarimerkki

Kavereiden kesken Julian tammikuinen hengenpelastusoperaatio ei ole mikään iso juttu, eikä siitä juurikaan puhuta. Sen sijaan pakkasesta pelastetun miehen omaiset ovat kiitelleet Juliaa tämän neuvokkuudesta.

Merkittävimmän huomionosoituksen Julia saa maanantai-iltana, jolloin hänelle myönnetään Suomen Partiolaisten sankarimerkki lippukunnan Yrjönpäiväjuhlassa Riihimäellä.

Sankarimerkin myöntämisperusteiden mukaan merkki voidaan myöntää suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana partiolainen tai autettava on ollut tai he molemmat ovat olleet ilmeisessä hengenvaarassa.

Partiolaisten Yrjönpäiväjuhla alkaa Uramon koululla kello 18.