Kivijalkapuodeissa tuoksuu taas leipä, myös marketeissa leivotaan nyt ihan oikeasti

Leipä tekee jälleen kauppansa muutaman vuoden takaisen karppausinnostuksen jälkeen. Helsingin kantakaupunkiin on ilmestynyt tukku leipää myyviä kivijalkapuoteja. Marketit puolestaan ovat vastanneet kilpailuun vaihtamalla paistopisteitään leipomoiksi.

Kotimaa
Kanniston leipomo
Käsityönä tehdyssä leivässä on omanlaisensa fiilis, leipomoyrittäjät sanovat.Ronnie Holmberg / Yle

Aamukahdeksalta leipomoliikkeen ovi käy tiuhaan Helsingin keskustassa. Yksi Kanniston leipomon viidestä kivijalkaliikkeestä sijaitsee aivan yliopiston vieressä, joten kahvia myydään aamuisin nopeammin kuin ehditään keittää. Mutta leipäkauppakin käy takavuosien karppausbuumin taltuttua.

– Suomalaiset ovat alkaneet arvostaa artesaanileipää. Käsin leivottua, ihanan näköistä ja maistuvaa leipää, kertoo Kanniston leipomon myymäläpäällikkö Ira Tilander.

Leivän renessanssi näkyy Helsingin katukuvassa. Pienempien leipomopuotien lisäksi myös isot perinteikkäät tekijät ovat pystyttäneet leipäpisteitään kaupunkilaisten kulkureittien varrelle. Tunku samoihin kortteleihin ei kuitenkaan huoleta konditoria-leipomon omistajaa.

Kanniston leipomo
Kanniston leipomon myymälässä Helsingin Yliopistonkadulla on aamuisin vilkasta.Ronnie Holmberg / Yle

Patisserie Teemu&Markus -konditorian yrittäjä Markus Hurskainen sanoo, että muutama hyvä toimija vielä mahtuu kaupunkiin.

Juuri Tukholmasta palannut Hurskainen kertoo nähneensä kaupungissa parhaimmillaan viisi pientä leipäpuotia saman kadun varressa.

– Osaamista jaetaan avoimesti, toisin kuin täällä, Hurskainen selventää.

Markus Hurskainen toivoo, että pienten leipomoiden esiinmarssi ei olisi niiden keskinäinen pudotuspeli vaan sen sijaan nappaisi isojen leipomoiden markkinaosuutta leipäkaupasta.

Myös yli satavuotisen perinteen omaava Kanniston leipomo myöntää, että kilpailu on kovaa.

– Toisaalta hyvä juttu, että näitä pikkukauppoja tulee. Se myös muistuttaa ihmisiä, että illaksi piti hakea leipää kotiin, Kanniston leipomon myymäläpäällikkö Ira Tilander pohtii.

Arteesaanileivässä fiilis on tärkeä

Leipätiedotuksen tilaston mukaan suomalainen syö keskimäärin 40 kiloa leipää vuodessa ja valtaosa siitä on kotimaista. Kauppojen aukiolojen vapauduttua muutamat isot leipomot ovat alkaneet toimittaa marketteihin tuoretta tavaraa sunnuntaisinkin.

Samalla moni automarketin paistopiste on muutettu leipomoksi kymmenissä myymälöissä.

– Hyvä, että ihmiset alkavat miettiä enemmän mitä suuhunsa laittavat. Ja tuotteessa on paljon enemmän fiilistä, kun joku on sen omin pikku kätösin pyöritellyt, Markus Hurskainen sanoo.

Ira Tilander lisää, että pienistä puodeista haetaan paitsi leipää myös kokemuksia. Arjen luksusta.

– On ihanaa tulla heti aamulla pikku kauppaan hakemaan tuoreita tuotteita, joita ihmiset arvostavat.